Korsi, joka kamelin selän taittaa

Me ihmiset olemme hassuja olentoja. Tekopyhyyksissämme ajattelemme usein, että se mitä me olemme ja teemme on normaalia ja jos joku toinen tekee asioita eri tavalla, meillä on joku ihmeen oikeus ajatella, että se eri tapa on jollakin tavalla väärä tai ainakin ihan kummallinen. Kiusalliseksi homman tekee se, että joskus joudumme peilin eteen ja silloin on pakon edessä myönnettävä, että taitaa niitä kummallisuuksia ja suoranaisia outouksia löytyä meidän omastakin elämästämme.

Yksi tällainen outous, mikä uskoakseni löytyy jokaisesta meistä, on tiettyjen tehtävien siirtäminen ja siirtäminen aina vain eteenpäin. Ja nämä siirrettävät hommat saattavat olla jotakin aivan pieniä juttuja, mutta jostakin syystä niiden aloittaminen tai loppuun saattaminen tuntuvat lähes ylitsepääsemättömiltä esteiltä. Pienestä asiasta kasvaa suhteettoman suuri, joka meinaa lähestulkoon näännyttää meidät. Ei liene tuulesta temmattu se sanonta korresta, joka taittoi kamelin selän.

Takavuosina minulla oli työkaveri, joka maksoi laskunsa aina myöhässä. Syy ei ollut siinä, etteikö hänen tilillään olisi ollut rahaa. Hän ei vain jostakin syystä saanut aikaiseksi kaivaa pankin avainlukulistaa esille ja ryhtyä naputtelemaan laskuja maksuun. Hän itse tiedosti tilanteen, muttei oikein osannut tehdä asialle mitään. Mieheni sukulainen, joka on tehnyt elämäntyönsä rakennusalalla, on avoimesti myöntänyt, että marjapensaiden tukikepit ovat hänen kompastuskivensä. Suoraan lainaten: "Kyllä minä talon rakennan, ei siinä mitään, mutta ne hiivatin marjapensaiden tukikepit, niitä minä en taho saada tehtyä vaikka mikä olisi." Oma luku sinänsä taitavat olla talot, joihin huonelistat saadaan paikoilleen lapsen rippijuhliin, kun talon rakennusvaiheessa rippilapsi oli vielä vaipoissa. Ja entäpä käsityöt, jotka on aloitettu suurella innolla, mutta joiden loppuunsaattaminen on vielä rahtusen vaiheessa? Itse ainakin tiedän, että eräässä laatikossa on ristipistotyyny, jonka tekemisen aloitin esikoisemme ollessa aivan vastasyntynyt. Esikoisemme täyttää kesällä 13 vuotta, haluaisikohan hän vielä Mikki Hiiren kuvalla varustellun koristetyynyn lahjaksi?

Näin pääsiäisen aikaan minulla on eräs homma, jonka suorittamista lykkään joka vuosi. Siihen ei ole mitään järjellistä selitystä, se vain sattuu olemaan se minun pääsiäisajan korteni. Tämä homma on pajunoksien hakeminen. Lähes poikkeuksetta pääsiäisviikolla koulusta tulee wilma-viesti, jossa pyydetään oppilaita tuomaan pajunoksia kouluun koristelua varten. Ja lähes poikkeuksetta tämä viesti saa minut huokailemaan ärtyneenä ja tuntemaan itseni maailman väsyneimmäksi, joka ei millään jaksaisi lähteä rämppimään yhtään minnekään pajunoksien perässä, kun olisi niin paljon kaikkea tähdellisempääkin tekemistä. Lykkään ja lykkään tätä hommaa, kunnes tulee se ilta, jolloin se on pakko tehdä. Varustan itseni ja lapset matkaan. Ja kuinkas sitten taas kävikään? Olihan se niin hirvittävän kamalaa kävellä kauniissa ilta-auringossa, jutella lasten kanssa kaikkea mahdollista ja napata muutama pajunoksa mukaansa. Aikaa tähän kaikkeen meni hurjat puoli tuntia. Ja nyt taas on vuosi aikaa seuraavaan huokailuun. Mikä on sinun kortesi?

Valoisaa pääsiäisen aikaa jokaiselle blogini lukijalle! Kuvan oikeassa laidassa muuten vilahtaa yksi niistä pajunoksista, jotka koululainen toi kotiin kauniisti koristeltuna.

Palmusunnuntaita, sairastelua, synttäreitä ja kesäaikaa

Maaliskuu ei ole ollut ollenkaan sellainen kuukausi kuin etukäteen toivoin tai suunnittelin. Harvoinpa ne asiat menevät niin kuin ajattelee, mutta tämän kuukauden tummat sävyt tulivat erinäköisistä sairasteluista, jotka ovat olleen riesana enemmän kuin tarpeeksi. Nyt taas olemme toiveikkaita siitä, että saisimme olla terveinä koko porukka. Hyvät yöunet tuntuvat ylellisyydeltä katkonaisten ja osin valvottujenkin öiden jälkeen. Samoin illat tuntuvat mukavan helpoilta, kun ketään ei tarvitse lääkitä ennen nukkumaanmenoa. On nimittäin kohtuu ärsyttävää oikaista itsensä illalla sohvalle ja kuvitella kaikkien olevan jo unessa ja sitten alkaa yskän poukutus, joka johtuu vain siitä, että on unohtanut antaa lääkettä ennen nukkumaan menoa.

Nannan kaverisynttäreiden myötä käänsimme lauantaina katseet kohti pääsiäistä ja kesäaikaa siitäkin huolimatta, että lauantaina saimme taas vaihteeksi uutta lunta senttikaupalla. Tänään aurinko on paistanut ja hanki kimaltanut. Mitenkään kovin suuresti siitä ei enää jaksa iloita, kun niin kovasti toivoisin jo lumien sulamista. Lupasinkin eilen, että en aio valittaa kurarapakoista ja muista kevään lieveilmiöistä sitten, kun ne viimeinkin tänne koittavat.

Kevätrapakot tietävät pyykinpesua, mutta pestään sitä meillä muutenkin. Tässä yhtenä päivänä olin kuulevinani pyykkikoneesta jotakin tavallisuudesta poikkeavaa kolinaa, mutta en sitten kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, kun kone kuitenkin pyöri ihan normaalisti. Kun sitten ohjelman päätyttyä otin pyykkiä ulos, märkien lakanoiden mukana koneesta löytyi muutakin:

Meillä katsokaas pestään seinäpanelitkin.

Puhdasta hiljaista viikkoa kaikille!

Kohti pääsiäistä

Kun syksy alkaa hämärtyä, omat ajatukseni alkavat vääjäämättä liikkua jouluisten ajatusten ja fiilistelyn tiimoilla. Tuntuu jotenkin hyvin luonnolliselta sytyttää illalla kynttilöitä, selailla joululehtiä ja kuunnella joululauluja - jo paljon ennen joulukuuta. Mutta miten on sitten pääsiäisen laita? Pääsiäinen on kuitenkin kristillisen kirkon suurin juhla ja joulu tulee vasta pääsiäisen jälkeen, mutta ainakin kaupallisessa mielessä jouluun panostetaan paljon pääsiäistä enemmän. Näin taitaa olla myös aika usein yksilötasollakin.

Itse kuulun valitettavasti siihen joukkoon, joka herää pääsiäisen tuloon palmusunnuntaita edeltävänä päivänä. Kaivan muutamat pääsiäiskoristeet esille ja kylvämme lasten kanssa rairuohoa. Pääsiäispyhiksi kaikki on valmiina, mutta joka vuosi mietin, että olisi mukavaa, jos pääsiäisestä voisi nauttia pitempään. Kristillisen sanoman lisäksi pääsiäinen on samalla myös alkavan kevään ja vuoden valoisimman ajan alkamisen juhla, jota toki soisi juhlittavan pitempäänkin.

Tämä viikko näyttää Puron varresa menevän aika pitkälle sairastelun merkeissä. Pienin on jo parantunut, mutta kun samaa tahtia sairastuu väkeä toisesta päästä on odotettavissa, että tautijaksoa kestää vielä useamman tovin verran. Eilen oli päivällä hyvä hetki, kun lääkitys oli kohdillaan itse kullakin, niin hetken aikaa vaivasi jopa "mulla-ei-oo-mitään-tekemistä"-vaihe. Silloin kaivoin multapussin ja rairuohon siemenet esille ja tytöt saivat kylvää siemenet multaan. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun olemme näin hyvissä ajoin liikkeellä pääsiäisvalmistelujen suhteen. Nyt yritän hillitä siementen liikakastelua, sillä Nelly ilmoittautui vapaaehtoiseksi kastelijavastaavaksi ja olisi jo eilisillan aikana halunnut kastella kylvökset ainakin kolmesti.

Tämän päivän vastaavanlaisena "lääke vaikuttaa ja kaikki on hyvin"-vaiheen aikana isommat tytöt kaivoivat netistä esille slime-reseptin ja tekivät omatekoista limaa. Muotivillityset seuraavat toisiaan. Täytyy sanoa, että spinnerit olivat huomattavasti siistimpiä, mutta ehkä slime on sitten luovempaa. Tai mikä nyt sitten on luovaa. Kyllähän spinnereilläkin pystyi tekemään vaikka minkälaisia temppuja, kun ensin opetteli.

Että tämmöisiä juttuja sairastuvalla. Kohti pääsiäistä mennään ja todellakin toivotaan terveempää kevättä.

Kaikki kotona

Piti kirjoittaa tuollainen hassu otsikko, joka kuitenkin kuvastaa meidän tämän hetken tilannetta: meillä on kaikki kotona, ainakin siinä mielessä, että kaikki perheenjäsenet ovat saman katon alla. Hieman vertauskuvallisemmassa mielessä en sitten ota enempää kantaa tuon lausahduksen paikkansapitävyyteen.

Hiihtolomaviikon olimme kaikki yhdessä, niin kotona kuin Kolmen maakunnan mummulassakin. On tullut ulkoiltua, nähtyä sukulaisia, tehtyä rästitöitä pois vaikka silti jäi tunne, että olisi pitänyt saada aikaa vielä enemmän, mutta ei se haittaa. Kaikenkaikkiaan siis meillä oli oikein hyvä hiihtolomaviikko.

Kun arkiviikko sitten eilen alkoi, oli tarkoitus alkaa myös tavallisen arjen: koululaiset kouluun, iskämies töihin ja minä pikkuisten kanssa kotona. Näin kaikki myös alkoi, mutta samalla alkoi myös sairastelu ja tähän kuumeilevien ja köhivien joukkoon on pikkuhiljaa liittynyt yksi jos toinenkin. Tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että huomenna talosta lähtee ulos vain yksi henkilö, normaalin neljän sijaan.

Mutta ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Tänään yksi koululaisista tuli iltapäivällä kotiin ja söi keittiössä välipalaa. Talossa oli aika hiljaista, kaikki puuhailivat omiaan ja sairaat taisivat olla päiväunilla jokainen. Yhtäkkiä koululainen tuumasi: "Onpa mukavan tuntuista, kun kaikki on arkena kotona". Yhdessä totesimme, että vaikka keittiössä ei ollut muita kuin me kaksi, sen vain jotenkin tunsi, että kaikki olivat kotona. Ja se oli hyvä tunne.

Hiihtolomaviikko etenee

On taas aamu ja talo on hiljainen. Minulle mieluisin aika vuorokaudesta. Pakkanen paukkuu kylmästi, eikä -18 asteen mittarilukema juuri keväästä kerro. Oma olo on jotenkin malttamaton tuon kevään suhteen. Järki sanoo, että nyt eletään vasta maaliskuun ensimmäistä viikkoa ja koululaisetkin ovat hiihtolomalla, eivät suinkaan pääsiäislomalla, joten ei vielä ole lumen sulamisen aika, mutta tunnetasolla näen itseni leikaamassa vadelmapensaiden ylivuotisia oksia lumettomassa maassa. Sitten toisaalta, se pieni laiskiainen minussa sanoo, että nyt kannattaisi ihan hyvällä omallatunnolla nauttia siitä, kun pihalla ei vielä voi tehdä mitään. Kevään kunnolla koitettua vilkaisu pihalle tarkoittaa automaattisesti sitä, että mieleen juolahtaa välittömästi vähintään viisi työtä, jotka pitäisi tehdä heti ja toiset viisi hommaa, jotka olisi syytä saada hoidettua viikon sisällä. Ymmärtäisinpä nyt vaan olla ja juoda kahvia ja antaa lumen seisoa pihan peittona.

Niin kuin otsikkokin sanoo, hiihtolomaviikko etenee. Tällä hetkellä se etenee kotoa käsin. Serkkutytön lähdettyä sunnuntaina omaan kotiinsa sukulointi jatkui, kun Savon täti tuli lapsineen mummulaan. Yhteisiä leikkejä on ehditty touhuta lähinnä mummulan suunnalla, täällä kotona on tehty pieniä, rästissä olevia kotihommia ja aloitettu muutamaa vähän suurempaa. Arkista ja tavallista siis ja tämä ihan positiivisena kommenttina.

Yllä olevat kuvat on otettu eilen, kun lähdin kameran kanssa etsimään pihalta edes pienen pientä kevään merkkiä kuvattavaksi. En löytänyt. Nyt pitää vain malttaa.

Sosiaalinen media

Jokaisella vuodella, vuosikymmenellä ja aikakaudella ovat ne omat juttunsa, joista myöhemmin nämä ajat muistetaan. Sosiaalinen media lienee yksi niistä tämän vuosikymmenen jutuista, joihin jokainen törmää tavalla tai toisella. Ei edes tarvitse olla itse mikään sosiaalisen median suurkuluttaja törmätäkseen siihen siitä huolimatta. Kirjoitukset facebookissa, kuvat instagramissa, videot youtubessa yms. ovat arkipäivää. Sosiaalisen median eri muotoja siteerataan ja lainataan perinteisemmissä medioissa päivittäin.

Välillä sosiaalinen media tuomitaan kaiken pahan alkujuureksi, eikä siinä nähdä mitään hyvää. Onkin ihan totta, että kyseessä on laji, joka vaatii suuresti medialukutaitoa, kriittisyyttä ja kykyä ajatella asioita myös omilla aivoillaan. Pahimmillaan sosiaalinen media luo käyttäjälleen turhia paineita, huonommuuden tunnetta ja vääränlaista vertailua oman elämän ja muiden -somessa näkyvän- elämän välillä. Sillä niinhän se usein menee, ettei siellä facebookissa tai instagramissa näytetetä elämästä kuin niitä hauskoja, nokkelia ja hyviä hetkiä. Surut, murheet ja turhat toiveet itketään yksinäisyydessä.

Parhaimmillaan sosiaalinen media tarjoaa kuitenkin hyvän, nopea ja helpon väylän yhteydenpitoon. Vaikket soittelisi serkkusi kanssa juuri koskaan, on kuitenkin mukavaa nähdä hänen päivittävän joskus kuulumisiaan facebookiin tai instaan. Paljon kotona olevan elämä pyörii pitkälti yhden ja saman tontin ympärillä ja vielä pienemmässä mittakaavassa yksien ja samojen seinien sisällä. Tällöin sosiaalinen media tarjoavat tervetulleen tuulahduksen ulkomaailmasta.

Itse olen huono youtuben käyttäjä. En juurikaan katsele videoita, enkä ole koskaan ladannut sinne mitään (en edes osaa). Lähinnä kuuntelen sitä kautta musiikkia ja sitäkin aika harvakseltaan. Omat koululaiseni sen sijaan käyttävät youtubea paljon ja se tuntuu olevan heidän ikäisilleen luonteva mediamuoto. Tokihan se vaatii sen, että vanhempien pitää edes yrittää olla kärryillä siinä, millaista sisältöä he sieltä katsovat. Emme ole kuitenkaan lähteneet täydellisen kieltämisen tielle, koska en siihen itse usko ja youtubessa on paljon hyvääkin. 

Itselläni on profiili facebookissa ja vaikken nykyisellään sinne paljon mitään kirjoittelekaan, seuraan sitä säännöllisesti. Monet tapahtumailmoitukset yms. löytyvät facesta helposti, vaikka itse vierastankin sitä ajatusta, että facebook olisi tapahtumien yms. ainoa ilmoittelukanava.

Tällä hetkellä sosiaalisen median muodoista instagram on se palvelu, josta tykkään itse eniten. Olen kai sen verran lapsellinen, että tykkään katsella kuvia:D On ihan aidosti mukavaa nähdä välähdyksiä tuttujen ihmisten lomamatkoilta, tavallisesta arjesta ja elämästä, mutta aivan yhtä paljon nautin vaikkapa kauniiden luonto- tai sisustuskuvien katselemisesta instan kuvavirrassa. Monilla seuraamillani blogeilla on omat instasivunsa ja sitä kautta tulee seurattua myös blogeja. Niinpä tein myös tälle Puron varren blogille oman instagram-profiilin, se löytyy käyttäjänimellä @kotoelamaapuronvarresa. Joten, jos tykkäät seurata instagramia, niin käy klikkaamassa itsesi Puron varren seuraajaksi.

Ja sitten minulla olisi vielä kysymys blogin lukijoille. Olen nyt jonkin aikaa tehnyt postauksia niin, että laitan kaikki kuvat peräkkäin postauksen alkuun ja kirjoitan tekstin kokonaisuudessaan kuvien alle. Mitä mieltä olette tästä? Onko hyvä vai huono? Jatkanko näin vai olisiko parempi, jos kuvat olisivat entiseen malliin tekstin väliin ripoteltuja? Mieluusti kuulisin mielipiteitä tästä, kiitos:)

Hiihtoa ja kirppistelyä

Vaikka omat ajatukseni ovat jo kovasti keväässä ja toivon, että tämän hiihtoloman jälkeen lumet sulaisivat mahdollisimman pian pois, niin eihän sitä ole syytä kieltää, etteivätkö nämä talviset maisemat ja auringonpaiste siniseltä taivaalta helli niin ruumista kuin mieltäkin. Läheskään joka vuosi ei enää hiihtolomalla ole ollut mahdollisuutta luistelemiseen tai hiihtoonkaan, mutta tänä vuonna kaikenlaiset talviurheilun muodot ovat täyttä häkää voimissaan. Ladulle ja jäälle siis!

Meidän naapurin isäntä teki metsään kuntopolun, johon on vedetty hyvä latu. Siellä ovat koululaiset käyneet hiihtämässä ja tänä aamuna lähdimme lasten kanssa kiertämään sen. Olipa vaan mukava hiihdellä talvisessa metsässä ja mukana olleen kuusivuotiaan ansiosta hiihdosta ei tullut mitään veren maku suussa olevaa riuhtomista, vaan ennemminkin tasaista hiihtelyä. Rehellisyyden nimissä on tunnustettava, että hiki tuli jo siinäkin... #huonokunto #rapakunto

Hiihtolenkin jälkeen söimme ja lähdimme tyttöporukalla lähikaupunkiin ruokaostoksille ja kirppikselle. Kaikenlaista ihanaa olisi ollut myynnissä, mutta kaappien pursutessa vaatteita jo valmiiksi, piti kaikenlaiset mieliteot unohtaa ja poimia mukaan vain sellaista vaatetta, jolle oli tarve. Tässä tapauksessa tarve tarkoitti housuja sekä pienimmälle tytölle että pojalle ja kustansi yhteensä kuusi euroa.

Mutta sitten se mutta-kohta tämän päivän kirppistelystä. Minussa ainakin asuu pieni mielensäpahoittaja, sillä nyt olisin voinut tämän kappaleen aloittaa sanoilla: "Kyllä minä niin mieleni pahoitin..." Sillä se on aivan totta, kyllä minä niin  mieleni pahoitin, kun kirpputoilla pyydetään vanhoista tavaroista liian kallista hintaa. Kuljin kirppiksellä myyntipöydän ohi, jossa myytiin sisustusaiheisia kirjoja (mm. Ilona Pietiläinen), lehtiä ja niiden lisäksi vielä minulle rakkaita joululehtiä ja jouluaiheisia sisustus- ja fiilistelykirjoja. Asemoin itseni pöydän ääreen valmiina lappomaan myynnissä olevat aarteet omaan kassiini ja ehdin jo nähdä itseni illalla saunan jälkeen selailemassa näitä minulle uusia kirjoja sohvan nurkassa samalla, kun muu perhe nauraa Putouksen sketseille. Ilo oli kuitenkin varsin lyhytaikaista, sillä ensimmäisen kirjan hinta oli 17e. Käänsin seuraavan kirjan takakannen näkyviin vain huomatakseni, että siitä pyydettiin 24e. Kolmannesta kirjasta haluttiin 20e.  Loppujen lopuksi mukaan ei tarttunut yhtäkään kirjaa tai lehteä. Harmitti.

Olen kyllä tietoinen, että sisustusaiheiset kirjat maksavat uutena paljon. Kirppispöydässä myynnissä olleet kirjat olivat hyvässä kunnossa, MUTTA ne olivat kuitenkin vanhoja kirjoja ja myynnissä kirpputorilla. Minusta kirjojen kirppishinnat ovat jotakin ihan muuta kuin kahdenkymmenen euron tienoilla, jopa ylikin, olevia hintoja. Harvasta kirjasta olen valmis maksamaan yli kymmentä euroa, tuskin mistään. Eikö kirppistelyn idea ole myydä  pois itselle tarpeetonta, hyväkuntoista tavaraa edulliseen hintaan? Vai olenko minä nyt se vaativa ja kranttu asiakas, jonka pitäisi saada merkkitavaraa puoli-ilmaiseksi? Sellaisiakin kuulemma on yhä enenevässä määrin liikkeellä ja ihan hyvin saatan kuulua heihin, tietämättäni. Valistakaa viisaammat, jos olen ihan hakoteillä.

Mukavaa lauantai-iltaa!

Varaslähtö hiihtolomalle

Vaikka meidän alkuperäiset hiihtolomasuunnitelmat menivät tänä vuonna uusiksi, se ei onneksi tarkoita sitä, että kaikki olisi mennyt jotenkin pieleen. Meidän oli tarkoitus lähteä käymään lasten serkkuperheen luona Etelä-Pohjanmaalla, mutta joka puolella jylläävät flunssavirukset löivät kapuloita rattaisiin sen verran voimallisesti, että reissu jää tältä lomalta tekemättä. Sen sijaan, että itse lähtisimme, hyödynsimme  iskämiehen työreissua samoille suunnalle ja pyysimme, että serkkutyttö hyppäisi kyytiin ja tulisi meille.

Hiihtolomien porrastaminen Suomessa kolmelle perättäiselle viikolle on perusteltua monessakin mielessä. Ongelmalliseksi sen tekee kuitenkin se, etteivät meidän lapset lomaile koskaan yhtä aikaa syys- ja hiihtolomalla hyvin samanikäisten serkkujensa kanssa ja se on tosi harmillista. Niinpä päädyimme tänä vuonna siihen ratkaisuun, että pyysimme koululaisille yhden päivän varaslähdön hiihtolomalle ja näin saimme pitkän viikonlopun yhteistä loma-aikaa serkkutytön kanssa. Tämän päivän kokemuksen perusteella se tuntuu sen verran hyvältä vaihtoehdolta, että tuskin jää ainoaksi laatuaan.

Aikataulut menevät tunnetusti uusiksi loma-aikaan ja niinpä tänäkin aamuna serkkulauma oli ulkona laskemassa mäkeä samaan aikaan, mitä he yleensä lähtevät kouluun. Ketään ei tarvinnut herättää ja siitä syystä kai tämä päivä on tuntunut (hyvällä tavalla) pitkältä ja olemme ehtineet tehdä monenlaista.

Tytöt halusivat kokkailla jotakin ja niinpä päädyimme siihen, että lomalla voi myös syödä vähän mitä sattuu ja lounaaksi kelpaavat hyvin paistetut vohvelit. Ai että, kun maistuivat hyviltä. Ja todellakin sain kävellä valmiiseen pöytään, mikä sekin tuntui äärettömän hyvältä. Keittiön siivousvuoron otin itselleni aivan vapaaehtoisesti.

Iltapäivällä pakkasimme auton täyteen väkeä, Kasperille napattiin vielä kaveri mukaan ja suuntasimme uimaan. Aika moni muukin oli saanut saman idean, mutta hyvin mahduttiin sekaan ja loppuajasta tilaakin tuli enemmän. Uiminen on erinomainen vaihtoehto silloin, kun haluaa tehdä jotakin vähän tavallisesta päivästä poikkeavaa, mutta ei halua matkustaa kauas, eikä maksaa paljon rahaa. Meillä on suunnilleen saman matkan päässä kolme eri vaihtoehtoa uimahalleista/kylpylästä ja tänään suuntasimme sinne, missä Nelly ei ollut vielä kertaakaan käynyt. Viivyime niin pitkään, että kotoa tuli jo viestiä, että onko jotakin sattunut :D

Että semmoinen hiihtoloman aloitus, ei hullumpaa ollenkaan. Mukavaa lomaa kaikille, joilla sellainen on. Ja ainakin mukavaa alkanutta maaliskuuta ihan jokaiselle. Se on kuulkaas ensimmäinen kevätkuukausi käsillä.