maanantai 1. tammikuuta 2018

Uudenvuoden suunnitelmia



Kaikenlaiset uudenvuodenlupaukset ja muut hyvät ja erinomaiset päätökset paremmasta, terveellisemmästä, fiksummasta ja ainakin entistä tavoitteellisemmasta elämästä kuulunevat vuoden vaihteeseen. En usko, että meistä löytyy kovinkaan montaa, joka ei olisi ikinä tehnyt vuoden vaihtuessa lupausta liikunnan lisäämisestä, painon pudottamisesta tai jostakin muusta terveelliseen elämäntapaan liittyvästä asiasta. Ja mikäpäs siinä, hyviä nuo lupaukset ovat ja olisivat vielä parempia, jos niiden mukaan elettäisiin vielä vaikkapa maaliskuun 17. päivänä puhumattakaan siitä, että ne todella pidettäisiin koko vuoden ajan. Minä en ainakaan ole koskaan ollut mikään mestari uudenvuodenlupausten pitämisessä ja siitä johtunee, etten niitä mitenkään hanakasti ole ollut tekemässäkään.

Mutta vaikkei mitään virallisia ja sitovia lupauksia tekisikään uutta vuotta silmällä pitäen, niin jonkinasteinen haaveilu tai jopa suunnittelu tulevaa vuotta varten on ihan mukavaa. Niinpä ajattelin tehdä itselleni pienen haavelistan vuodelle 2018 ja sitten loppuvuodesta katson miten kävi. Vuosi on tosin niin pitkä aika, että suunnitelmat ja haaveet saattavat muuttua moneenkin kertaan. Ehkä kesällä on syytä pitää jonkinlainen puolivuotiskatsaus uudenvuodenhaaveisiin.

Suunnitelmia ja haaveita on toki monen tasoisia. Päällimmäisinä mielessä ovat oma ja läheisten terveys, jaksaminen ja yleinen onnellisuus. Jos nämä kolme ovat suunnilleen reilassa, ei loppupeleissä muulla ole juurikaan mitään merkitystä. Näitten oikeasti tärkeiden asioiden lisäksi on sitten niitä muita, pienempiä asioita, joita kuitenkin on kiva miettiä ja haaveilla.

Tänä vuonna 2018 minä toivoisin, että...

* perheemme saisi hankituksi isomman auton
* löytäisin liikkumiselle luontevan paikan omaan arkeeni
* lauluporukkamme kehittyisi ja löytäisimme juuri meille sopivia kappaleita ja sovituksia
* tekisimme perheen kanssa enemmän pieniä reissuja 
* arki rullaisi mahdollisimman sujuvasti

Katsotaan kuinka käy. Voihan olla, että kesällä ajatukset ovat jo tyystin toisenlaisissa suunnitelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti