sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Hyvää uutta vuotta 2018!




Kuluvan vuoden viimeisen päivän ilta. Reilu pari tuntia ja on aika jättää vanha vuosi taakse ja siirtyä kohti uutta vuotta. Tässä vaiheessa kuuluisi kai sanoa jotakin syvällistä ja ajatuksia herättävää menneestä vuodesta ja suunnata sen jälkeen katse tulevaan. Minulle käy aina niin, että tietenkään mieleen ei nouse yhtään järkeää ajatusta silloin, kun niillle olisi aivan erityinen tarve. 

Vuodet eivät ole veljeksiä ja on aivan turha väittää, että jokainen vuosi elämässämme olisi täsmälleen samanarvoinen. Tai toki elämän jokainen hetki on oman elämänkaaren kannalta tärkeä ja ainutlaatuinen, mutta tarkoitan tässä nyt sitä, että elämämme vuodet merkitsevät meille eri asioita ja omassa mielessämme arvotamme ne eri tavalla. Se vain menee niin, että on vuosia, jolloin elämä soljuu eteenpäin varsin tasaista tahtia ja sitten tulee vuosia, jolloin sattuu ja tapahtuu lähes koko ajan. Jälkeenpäin tarkasteltuna ne tasaiset vuodet saattavat näyttäytyä omiin muistoihin niinä kaikkein onnellisimpina, vaikka itse tapahtumahetkenä ajattelisikin toisin. 

Omassa elämässäni takana on kaksi hyvin erilaista vuotta, vaikka ulkopuolisen silmin tarkasteltuna ei välttämättä siltä näytäkään. Vuosi sitten uudenvuoden aattona mietin mennyttä vuotta ja olin sydämestäni kiitollinen siitä, että se oli ohi. Vuosi sitten tuntui, että jos olisin kerännyt menneestä vuodesta kiitoksen aiheita, niitä ei olisi korin pohjalle kertynyt kuin muutama. Tänä iltana, kun muistelen mennyttä ja keräilen kiitoksen aiheita, tiedän ettei edes yksi kori riittäisi kaikkeen siihen, mistä olen kiitollinen. Ja aika todellakin tekee tehtävänsä, sillä tämän vuoden kiitoksenaiheisiin on siirtynyt asioita toissavuodelta. 

Mitäkö odotan ensi vuodelta? En oikein tiedä. Sen ymmärrän, ettei siitä voi tulla samanlaista kuin tästä vuodesta. Mieli tekisi pitää tiukasti kiinni kaikesta tästä mikä  nyt on käsissäni. Mutta ellen päästä mistään irti, ei mitään uutta voi tulla tilalle. 

Kiitän sinua blogini lukija täällä Puron varresa käynneistäsi ja kiitos kommenteistasi! Bloggaaminen jatkuu ensi vuonnakin säännöllisen epäsäännöllisesti, niin kuin tähänkin asti.

Varovasti astun uuteen. Katson vielä taakseni ja kiitän, katson ylöspäin ja uskon ja sitten katson eteenpäin ja luotan. 

Riittävän hyvää ja armollista uutta vuotta 2018!

perjantai 29. joulukuuta 2017

Joulu 2017





Joulu 2017 jää muistoihinerittäin mukavana perhejouluna. Koko joulukuu ennen joulunalusviikkoa oli erittäin tiivis ja monella tapaa kiireinen. Perheen iskämies mennä viiletti pitkin isänmaata yleensä varsin huonossa säässä ja me muut koitimme pitää lippua korkealla täällä kotopuolessa ja rukoilla suojelusenkeleitä milloin minkäkinlaiseen myräkkään, joka Suomen maanteitä koetteli. 

Mutta sitten koittivat kauan odotetut kotipäivät, jolloin työasiat hoituivat puhelimella ja vapaallakin iskämies ehti olla useamman päivän. Pitkästä aikaa minä sain linnoittautua keittiöön ja tehdä siellä jotain muutakin kuin pelkkää arkiruokaa. Kyllä olikin mukavaa leipoa pitkästä aikaa. Joulunpyhinä oli sitten helppoa, kun sai vain kaivaa kaapista valmista syötävää, eikä varsinaisesti tarvinnut alusta asti tehdä mitään.

Jouluun kuului -niin kuin varmaankin aika monella muullakin- paljon jouluruokaa, vielä enemmän suklaata, jouluaaton kirkko, kynttilöiden sytyttämistä hautausmaalla, lasten suurta odotusta ja jännitystä, joulupukin vierailu, lahjoja, yhdessäoloa, vieraita läheltä ja kaukaa, kyläilyä ja paljon lunta. Koen olevani monella tapaa rikas. Ei tätä kaikkea tapahtunutta oikein muutenkaan voi tiivistää.

Ja jotta elämä ei menisi yhdeksi täydellisen joulun hehkutukseksi niin todettakoon, että tällä hetkellä nenä vuotaa, päätä särkee ja tokaluokkalaisen uuden puhelimen laturi on totaalisen hukassa jo nyt. Huomenna jatkuvat etsinnät ja niistäminen. 

Eiköhän se taas tästä. Hyvää loppuvuotta kaikille!

maanantai 18. joulukuuta 2017

Jouluhaaste

Sain monta vuotta sitten Keltaisen talon joulunodotusta -blogista jouluhaasteen. Jostakin syystä vastaaminen jäi kokonaan, mutta tekstin säilöin kirjoitusluonnoksiin odottamaan aikaa parempaa. Joten, parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli tässä tulisi omat vastaukseni jouluisiin kysymyksiin.

1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?
Kyllä kai niihin ainakin vähän pitää uskoa, kun jouluunkaan ei ole enää pitkä aika:)

Tämä joulupukkiin uskominen on siinä mielessä jännä juttu, että itse en varsinaisesti ole koskaan uskonut ihan täysillä pukkiin. Olen tiennyt sen aina, että joku aikuinen esittää pukkia. Myöskään omille lapsillemme emme ole tiukasti uskotelleet, että Joulupukki olisi aivan aito hahmo, vaan olemme kertoneet sen olevan jouluun kuuluva satu ja leikki. Kuitenkaan tämä tieto ei ole millään tavalla vähentänyt pukin tuloon liittyvää jännitystä ja kutkuttavaa odotusta. Omat lapseni ovat aika pitkään olleet sitä mieltä, että joulupukki on ihan oikeasti olemassa, vaikka äiti muuta yrittääkin väittää. Alla oleva kuva on viime joululta eli kyllä se Joulupukki näyttää osaavan tiensä sellaisiinkin taloihin, joissa "pukkiuskon" kanssa on vähän niin ja näin.

2. Jos vastasit ensimmäiseen kysymykseen kyllä, niin kirjoitatko joulupukille?
En kirjoita ja lapsetkin kirjoittavat satunnaisesti. Minusta on ihan reilua kertoa lapsille, että joululahjoja saadaan äidiltä ja isältä ja sen lisäksi niitä ostavat myös mummulan väki ja usein kummeiltakin tulee lahja. Tuntuisi jotenkin hassulta väittää lapselle, että kummin ostama lahja on Joulupukilta. Paljon reilumpaa ja kivempaa on ihastella lahjaa ja iloita siitä, miten kivan jutun x-kummi oli pakettiin laittanut.

3. Onko kinkku joulupöydän kunkku, vai selviätkö ilman?
Tottakai selviän ilman, mutta mikäli ei ole pakko selvitä, niin ilman muuta joulupöytään kuuluu kinkku. Oman kinkun paistamme leivinuunissa aatonaattona. Se tuoksu....

4. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä ja kaapin perälle notkumaan?
Eipä nyt tule mieleen. Tietenkin toisia lahjoja käytetään enemmän kuin  toisia, mutta käyttötiheys riippuu toki lahjastakin.

5. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?
Meillä ei ole mitään tiettyä päivää, jolloin kuusi koristellaan. Se riippuu aika pitkälle perheen iskämiehen töistä, että milloin kuusi sisälle saadaan. Jostakin kumman syystä miellän kuusen jalkaan laittamisen yms. säätämisen miesten työksi, vaikka kai sen aivan hyvin voisin itsekin tehdä. Lapsuuden kodissani joulukuusen hankkkiminen alusta loppuun on aina ollut isän työ ja sieltä se ajatus varmaankin kumpuaa. Tänä vuonna joulukuusi tuotiin tupaan viime lauantaina ja samantien se myös koristeltiin.

6. Ostatko kotiin joulukukkia: hyasintti, joulutähti vai joku muu? Mikä on joulukukkasi?
Ostan ja en osta. Tykkään joulukukista, mutta olen huono pitämään niitä hengissä. Tuppaavat mokomat kuolemaan melko pian meille tulon jälkeen. Töissä ollessani sain monena jouluna lahjaksi joulukukan ja ne ilahduttivat kovasti. Onneksi lapset eivät ole koskaan osoittaneet suurempaa mielenkiintoa kukkia kohtaan. Siksi meillä on aina myös joulutähtiä, vaikka ne myrkyllisiä ovatkin. Hyasintti tuo ihanaa tuoksua, mutta siihen suhtaudun vähän varoen. Lähipiirissä on heitä, joille hyasintti aiheuttaa ärsyttäviä oireita, niin mieluummin laitan kotiin sellaisia kukkia, joiden lähellä kaikki voivat olla.


Tämän haasteen saa napata mukaansa kuka vain. Jätä kommenttilaatikkoon viesti, niin tulen lukemaan sinun jouluiset vastauksesi.

Oikein mukavaa joulunalusviikkoa kaikille! 

maanantai 11. joulukuuta 2017

Olipahan viikonloppu...








Joskus on parempi, kun ei edes yritä pukea sanoiksi mitään. On viikonloppuja, jolloin ei varsinaisesti tapahdu mitään ja sitten on sellaisia viikonloppuja kuin tämä edellinen oli. 

Olen syönyt kahtena päivänä peräkkäin ulkona (ja uskokaa pois, se on minulle iso asia), olen laulanut sekä karaokea autossa että joululauluja kirkossa, olen ollut keilaamassa, olen käyttänyt itseeni enemmän rahaa kuin vuosiin, olen käyttäyt ylipäätään rahaa normiviikonloppua enemmän (ja joululahjat ovat suunnilleen kasassa, jee!), olen viettänyt joulujuhlaa, olen päässyt Puronvarren iskämiehen kanssa kahdestaan isolle kirkolle ja olen tullut yllätetyksi useammalta eri taholta. 

Kaikesta tästä olen hyvin hämmentynyt, iloinen ja kiitollinen.

KUN ALKAA TIETÄÄ MITÄ ON

KUN ALKAA HILJALLEEN TIETÄÄ
MITÄ TODELLA ON
MINKÄ MUOTOINEN MINKÄ KUULOINEN
MILTÄ MIKÄKIN ASIA OMISSA SILMISSÄ
NÄYTTÄÄ JA MILTÄ TUNTUU

SILLOIN VÄHENEE TARVE
SELITELLÄ JA SILOTELLA ITSEÄÄN
TAI MAHTUA VIERAIDEN
RÄÄTÄLEIDEN VAATTEISIIN

SILLOIN TIETÄÄ JO
ETTEI JOUSTAVINKAAN IHMINEN
VENY RISPAANTUMATTA
JA ETTÄ BARBABABOJA
ELÄÄ TOTTA PUHUEN
VAIN SADUISSA

-Elina Salminen-

Kohti uutta vuosikymmentä...

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään on ollut sykähdyttävä päivä. Päivä, joka oikeastaan saisi vielä jatkuakin. Tänään on juhlittu monin eri tavoin Suomen itsenäisyyttä niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Viralliset juhlallisuudet alkoivat oikeastaan jo eilen illalla juhlakonsertilla kirkossa ja tänään kokoonnnuimme suurella joukolla taas kirkkoon juhlajumalanpalvelukseen. Päivän "virallisuudet" päättyivät itsenäisyysjuhlaan, jossa saimme olla pienen lauluporukkamme kanssa laulamassa. Ennen illan Linnan juhlia kävimme vielä katsomassa komeita jätkänkynttilöitä, joita MTK:n paikallinen järjestöväki oli sytyttänyt päivää juhlistamaan. Kun yksi tekee yhtä ja toinen toista, niin siitä tulee yhteenlaskettuna kelpo juhlapäivä.


Monta hetkeä ja tilannetta jää tästä päivästä muistoihin, mutta yksi tilanne on ylitse muiden. Tämä tilanne oli näkymä aamupäivällä hautausmaalla. Jokaisella sankarihaudalla seisoi mies, joka oli suunnilleen samanikäinen kuin haudassa lepäävä sankarivainaja. Aika monesti on tullut itsekin kuljettua kotikylämme sankarihautausmaan ohi ja toki ajatukset ovat aina olleet kunnioittavat sankarivainajia kohtaan. Nyt nämä ajatukset saivat vain paljon konkreettisemmat kasvot mitä ennen. 

Katselin sankarihaudalla seisovia miehiä. Siellä seisoi veljeni, kummipoikani, serkkujani, pikkuserkkuja, entisiä ja nykyisiä naapureita, lapsuuden leikkikaverien veljiä, entisiä luokkakavereita ja omien lasteni kavereiden ja luokkatovereiden isiä. Miten tavattoman kesken nuorten sankarivainajien elämä onkaan jäänyt, kun nyt katselin sitä rivistöä, joka vaiti ja vakavana haudoilla seisoi. Totisesti tuli mieleen, että vähintä mitä voimme satavuotiaalle Suomelle luvata, on se että lupaamme tehdä kaikkemme, ettei ikinä ainakaan mistään meistä johtuvasta syystä sotaan jouduta. 

Lapsuudessa tuntui välillä, että vanhemmat toistelivat kyllästymiseen asti fraasia "olokaa ihimisiksi". Nyt toistelen sitä itse ja olen sitä mieltä, että sitä pitäisi toistella erityisesti meille aikuisille, joka päivä ja kaikkialla maailmassa.


Jos koitettaisiin olla ihimisiksi, niin mikäs olisi sen parempi alku seuraavalle vuosisadalle.
Onnea Suomi! Kirjoitan tähän loppuun runon, jonka löysin facebookista. Sen tekijä ei ole tiedossa, joten en tiedä kuinka pahasti rikon tekijänoikeuksia, mutta enpä ainakaan väitä sitä omakseni.

SUOMI ON

Suomi on suota ja kuokka ja sisu.
Suomi on pettu ja pottu ja nisu.
Suomi on kuusi ja koivu ja petäjä,
punainen tupa ja polku ja veräjä.

Suomi on sauna ja lauantai-ilta.
Suomi on järvi ja kuutamosilta.
Suomi on koivu ja tähti ja juhannustaika,
yötön yö ja valoisa aika.

Suomi on Lapua, Kollaa ja Karjala.
Suomi on Marski ja Rokka ja Koskela.
Suomi on puukko ja kirves ja halko,
sininen risti ja valkoinen salko.

Suomi on itä ja länsi ja pohjoinen.
Suomi on kylmä ja lämmin ja sohjoinen.
Suomi on lapsi ja kehtolaulu,
velka ja mökki ja tikkataulu.

Suomi on Nurmi ja jäkiekkohalli.
Suomi on keihäs ja formularalli.
Suomi on Elmo ja voittoa toivoo,
eukkoa kantaa ja suksitta sauvoo.

Finland är finska och Finland är svenska.
Finland är sami och också fingelska.
Finland är fjärran och Finland är nära,
mobil och global och digi och kära.

Suomi on kaukana. Suomi on liki.
Suomi on globaali. Suomio on digi.
Suomi on hevi ja pikkuisen pliisu,
maailman napa ja Euroopan viisu.

Suomi on äiti ja isä ja koulu.
Suomi on Muumi ja Rölli ja joulu.
Suomi on netti ja mese ja tsätti,
ihqu ja fantsu ja namu ja nätti.

Suomi on Nanso ja Marimekko,
Turhapuron Uuno ja aikamies Pekko.
Suomi on tango ja rokki ja hevi ja poppi,
kouluissa maailman paras oppi.

Suomi on Iittalan lasi ja Fiskarsin lapio,
oranssit sakset ja Wirkkalan Tapio.
Suomi on Fazer ja AIV-rehu,
Benecolin rasva ja mummon mehu.

Suomi on Aalto ja Abloy-lukko.
Suomi on aamulla herättävä kukko.
Suomi on karkki ja xylitol-purkka,
kotoinen paikka ja rauhaisa nurkka.

Suomi on euro ja markka ja penni,
Niinistön Sauli ja Haukion Jenni.
Suomi on Niinistön tuleva vauva,
presidentinlinna ja Lennu-hauva.

Suomi on kaino ja puhdas ja rehti.
Suomi on kirja ja luettu lehti.
Suomi on nuori ja vanha ja vaka,
vieläkin neito, vaikka jo sata.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän aattoiltaa

Takana on jollakin tapaa ihan uskomattoman hieno ilta. Mikä voisikaan olla parempi tapa aloittaa Suomen itsenäisyyden juhliminen kuin juhlakonsertti. Ja vieläpä sellainen juhlakonsertti, jossa saa sekä nauttia valmiista esityksistä että saa laulaa ja esiintyä itse. 

Ja kotiin ajellessa alle kahden kilometrin matkalla näkyi useampi valaistu lipputanko, jossa Suomen lippu upeasti liehui. Minusta on hienoa, että niin moni on lähtenyt mukaan tähän juhlaliputukseen, jossa itsenäisyyspäivän liputus aloitetaan jo aattona ja lippu on valaistussa salossa yön yli. Me valaisimme myös oman lipputankomme ja kolmen vanhimman lapsen kanssa sovimme, että aamulla lähdemme tekemään pienen "lippuajelun", kun vielä on pimeää.


Se on kuulkaas Suomi 100 vuotta, ihan kohta.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ensimmäinen adventtisunnuntai

 "Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. 
Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa."


Hoosianna on laulettu, riisipuuro syöty ja yökyläilijät saatu kotiin. On aika päättää tämä viikko ja suunnata katse Suomen suureen synttäriviikkoon. Tämän vuoden ensimmäinen adventti oli ilmojen puolesta harmaa, hämärä ja kostea. Mutta kuutamo on komea! Hyvää ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukuun toinen päivä

Joulumatka etenee joulukuun ensimmäiseen lauantaihin. Tämä on ollut mukavan tavallinen päivä, vaikkei kuitenkaan ihan tavallinen, koska Nelly-neitokainen ei  ole ollut kotona. Hän pääsi jo aamuvarhain mummun ja pappan matkaan Savon tätiä ja serkkuja tapaamaan. Reissusta on puhuttu pitkin viikkoa, mutta aina on sanottu, ettei reissu ole ihan vielä pommin varmaa. Jos joku sairastuu tms. niin silloin reissuun ei lähdetä. Vähintään pari kertaa päivässä Nelly on kysynyt, että joko nyt reissu on pommin varma. Aamupalapöydässä näytin Nellylle pussukkaa, johon olin pakannut hänellle hammasharjan, -tahnan ja hiusharjan. Laitoin varmuuden vuoksi pussiin myös särkylääkettä ja sanoin, että mummu voi antaa tästä sitten lääkettä, jos tulee huono olo tai päätä särkee. Siihen Nelly totesi, että nyt kyllä reissu on pommin varma, kun lääkkeetkin on mukana! 
Ja niinhän se oli:)

Me muut olemme koittaneet täällä kotona raivata kaikenmaailman kasoja, joita on jotenkin ihmeellisesti ilmestynyt joka paikkaan. Tuntuu siltä, että viime päivät ja melkeinpä viime viikotkin ovat olleet sen verran vauhdikkaita, että jostakin on täytynyt tinkiä ja se mystinen "jokin" on ollut siivous, joka on turhan pitkään suoritettu "roskat mattojen alle ja tavarat tuki&survo-menetelmällä kaappien kätköihin"-ajatuksella. 

Mutta mikäs siinä siivouksesta luistaessa, kun sen edestä on ollut kaikenlaista mukavaa ohjelmaa. Eilinen perjantai aloitti joulukuun sekä jouluisesti että juhlallisesti. Kunnassamme on jo pitkään ollut tapana, että kaikki 4-luokkalaiset kutsutaan yhteiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan. Tänä vuonna oli Emmyn ja kaikkien muiden 10- vuotiaiden vuoro. Juhlat olivat olleet onnistuneet: mukavaa ohjelmaa, hyvä bändi, herkullista syötävää ja ainakin tyttöjen osalta asiaan toki kuuluu jonkinasteinen tälläytyminen. Eihän se mikään juhla olisi, jos sinne mentäisiin samoissa vaatteissa kuin kouluun yleensäkin.


Illalla olimme partiolaisten kanssa osallistumassa joulumyyjäisiin ja päivän päättivät lauluharjoitukset. Alkavalla viikolla sitten nähdään, onko meidän harjoituksista ollut mihinkään. Jännittää, hirvittää ja samalla olen niin iloinen siitä, että saan taas pitkästä aikaa laulaa osana ryhmää. 

Huomenna on sitten ensimmäisen adventtisunnuntai. Kuka aikoo valvoa ja odottaa puoliltaöin kuuluvaa Hoosiannaa Jouluradiosta? Itselläni on tarkoitus. Katsotaan kumpi voittaa, minä vai Nukkkumatti.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun ensimmmäinen päivä: Tästä se lähtee


Minä uskon Joulun taikaan,
se ihmeitä voi saada aikaan.
Se kiireen kauas karkoittaa,
kohti rauhaa kurkoittaa.
Se taika ikuisuuden, suuren rakkauden.
Katso tähtiin kaukaisiin ja
usko Joulun ihmeisiin.
(runo löydetty Pinterestistä, tekijä ei tiedossa)

Sieltä se hiipi tulemaan, joulukuun ensimmäinen päivä. Joulukalentereiden ensimmäiset luukut ovat avautuneet ja monissa blogeissakin on tiedossa postauksia jokaisena päivänä ennen jouluaattoa. Mieluusti haluaisin itsekin luvata Puron varren joulukalenterin aukeavan täällä blogissa, mutta en sitä tee, koska päivät tulevat olemaan sen verran täynnä touhua, että parempi olla lupaamatta mitään. 

Tästä se kuitenkin taas alkaa, joulumatka 2017.