maanantai 26. joulukuuta 2016

Joulun pyhäpäivät

Joulumatka on kulkenut tapaninpäivän iltaan. Joistakin blogeista olen jo lukenut, miten jouluttelu saa nyt riittää ja ajatukset siirtyvät ohi joulun uuteen vuoteen ja aivan muihin aiheisiin. Itseäni moiset kirjoitukset jollakin tasolla hämmentävät. On toki niin, että nyt eletään varsinaisten joulunpyhien viimeistä iltaa, mutta kyllähän itse joulua vielä riittää. Eihän se ole ohi ollenkaan. Jos tähän juhla-aikaan valmistaudutaan marras- ja jopa lokakuulta lähtien, tuntuu jotenkin nurinkuriselta, että koko homma ollaan valmiita laittamaan pakettiin ensi vuotta varten siinä vaiheessa, kun pitäisi vain olla ja nauttia siitä juhla-ajasta, johon on pitkään ja hartaasti valmistauduttu. Pakostakin tulee mieleen, emmekö enää osaa pysähtyä ollenkaan? Onko koko ajan vain mentävä kohti uusia projekteja ja päämääriä niin, että tuntuu täysin vanhanaikaiselta hetkeksi huokaista ja keskittyä käsillä olevaan hetkeen? Minä vaan kysyn....
 
Joulunpyhät Puron varresa ovat sujuneet kaikinpuolin mukavasti. Ehkä kuulostan imelältä, mutta totuus on, että meillä on ollut tosi ihana joulu. Ei mitään maata mullistavaa, mutta tavallista, riehakasta, herkullista, jännittävää, iloista ja lopulta myös rauhallista. Sellaista, kuin se varmasti aika monen muunkin kohdalla on ollut. Tavallinen joulu, johon ei kaipaa mitään lisättävää.
 
Aattona ilma täyttyi jännityksestä lasten odottaessa iltaa. Sitä ennen kävimme kirkossa ja mummulassa syömässä. Illalla kokoonnuimme kymmenen hengen porukalla meillä, joulupukki kävi ja loppuilta olikin sitten iloista hulinaa lahjojen parissa. Tämä karvainen kaveri ei ollut joulupukista moksiskaan, vaan kävi innokkaasti nuuskimassa ja tutustumassa pitkäpartaiseen vieraaseen.

Joulupäivä kului kotona rennoissa merkeissä. Suklaata kului laatikko tolkulla, jouluruoka maistui edelleen ja uudet lahjat pääsivät kovaan käyttöön. Oli mukavaa vain olla.
 

 
 
 

Tänään kotielämä jatkui, mutta saimme seuraa mummusta ja tutasta, jotka pääsivät pitkästä aikaa käymään. Illalla moikkasimme vielä Sanni-serkun perhettä mummulassa, joten säpinää on riittänyt tähänkin päivään oikein sopivasti. Jouluruoka ei kyllästytä edelleenkään. Voisin aivan mainiosti syödä sitä välipäivätkin uuteen vuoteen saakka, mutta arvelisin kinkun loppuvan huomenna.
 
Joulu jatkukoon!


perjantai 23. joulukuuta 2016

Aatonaattoillassa

Joulumatka on kulkenut aatonaattoiltaan. Ja voitteko kuvitella, minä istun ja bloggaan, taustalla pyörii telkkarista ohjelmaa, kinkku tuoksuu, eikä yhtään lahjapaperirullaa, koristenauhaa tai muutakaan paketointitarviketta näy missään. Pääsimme siihen tavoitteeseen, että tänä vuonna aatonaatto ja varsinkin sen ilta käytetään jotenkin muuten kuin lahjoja paketoiden. Vapauttava tunne!
Tästä jos mistä haluan tulevan Perinne isolla peellä.
 
Tällä viikolla lapset aloittivat joululomansa keskiviikkona, jolloin enää vain pyörähtivät koulussa todistukset hakemassa. Sitä ennen vietimme tiistaina ihanan perinteistä ja joulun tunnelmaa täynnä olevan joulujuhlan koululla. Perinteitä vaalittiin myös viime sunnuntaina, kun iskämies lähti lasten kanssa kuusivarkaisiin ja oikein komean yksilön kanssa tulivatkin kotiin.
 
 
Mieluiten jättäisin kokonaan kommentoimatta tuota kuusivarkautta, mutta ehkä nyt selvyyden vuoksi kuitenkin sanon, että rosvoreissulla käytiin sen verran tutun ja läheisen ihmisen metsässä, että sen kehtaa täälläkin julkisesti tunnustaa. Vaikka mistäpä minä varmaksi pystyn sanomaan mitä sanktioita tästä vielä seuraakaan:D
 
Tänä jouluna saimme kuusen alle uuden asukkaan, kun Nanna oli koulussa tehnyt pienen tontun, jonka koti on kuulemma joulukuusen alla.
 
 
Karkkikepistä tonttu-ukko sai mainion kävelykepin itselleen.
Kuusen vierestä sijansa löysi viime vuotiseen tapaan
isän tekemä jouluseimi "asukkeineen".
 
 
Tonttu Toljanteriakin ehdittiin yhtenä iltana tyttöjen kanssa katsoa.
 

Vaikka telkkarissa pyörivä joulukalenteri on osoittautunut ensimmäistä jaksoaan paremmaksi, niin ei se kuitenkaan vanhaa kunnon Toljanteria voita, "kehevatsu sentään":)
 
Huomenna on sitten jouluaatto.
Ulkona keli ei ole jouluinen, mutta eipä se sitä ollut viime vuonnakaan.
Ei anneta sen häiritä, liikenteeseen vain malttia ja löysää kaasujalkaa.
 
Toivotan jokaiselle Puron varresa vierailevalle rauhallista ja hyvää joulua!
 


torstai 15. joulukuuta 2016

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua....

Otsikko tulee eräästä joululaulusta. "Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, sitäkö joulu on? Kiirettä, huisketta, salaisuus kuisketta, sitäkö joulu on?" Jotakin tämän kaltaista on Puron varren joulukuuhun viime päivinä ja menneenä viikkona kuulunut.
 
Tonttujen apuna on mukava kulkea, kunhan se pysyy joissakin rajoissa. Ajatus siitä, että jouluostoksilla täytyy kulkea kuukauden jokaisena viikonloppuna ei jaksa innostaa, mutta riittävän vähäisessä määrin se on mukavaa. Tänä vuonna (niin kuin kaikkina muinakin vuosina) olen jälleen päättänyt, että en jätä joululahjojen paketointia aatonaattoiltaan. Ainakin viisi viimeistä vuotta on mennyt samalla kaavalla, että aatonaattoiltana iskämiehen kanssa paketoidaan puolilta öin joululahjoja ja mietitään, miksei tätäkään voinut hoitaa aikanaan. Totisesti toivon, että tämä vuosi on myönteinen poikkeus edellisvuosien joukossa.
 
Piparkakkujen leipominen on myös yksi joulukuuhun kuuluvista asioista. Meillä siihen puuhaan kului eilinen päivä. Omaan jaksamiseeni ja kuntooni nähden oli rahtusen ylimitoitettua tehdä kymmenen litran kattila täyteen piparitaikinaa. Niitä sitten leivottiin ja leivottiin suoraan sanottuna väsymykseen asti. Nelly oli innokkaana apulaisena yllättävänkin kauan. Onneksi koululaiset halusivat myös leipoa sitä mukaa, kun kotiin tulivat. Ja onneksi iskämies siivosi keittiön (ei halunnut, mutta teki sen silti), kun itse makasin sohvalla puoliunessa. Ruskeita pipareita tuskin leivomme enää tämän joulun aikana.
Lasten Sanni-serkku oli myös käymässä mummulassa viime viikolla. Nappasin hupaisan kuvan mummulan eteisestä, jossa Kasperin ja Sannin kengät olivat vierekkäin. Ikäeroa serkuksilla on kymmenen vuotta, kengännumerot eroavat toisistaan 20 numeron verran.
 

tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivänä

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille blogin lukijoille! 
Melkoisessa paukkupakkasessa on tätä Suomen juhlapäivää vietetty. 
Ei meinannut aamulla lippua tankoon saada, kun naru oli niin jäässä.


Tämä päivä alkoi kirkosta jumalanpalveluksella ja itsenäisyyspäivän juhlalla. 
Partiolaiset olivat mukana lippuairueina, Emmy yhtenä heistä. Päällimmäisenä jäivät mieleen ajatukset kodista, uskonnosta ja isänmaasta. Vanhoja, mutta yhä voimassaolevia ajatuksia. Ja kaiken perustana tietenkin kiitollisuus vapaasta maasta. Ajattelen niin, että vaikka välillä meillä suomalaisilla on hyvinkin erilaisia näkemyksiä asioista, niin olemme kuitenkin varsin yksimielisiä siitä, että vapaa ja itsenäinen maa on ison kiitollisuuden arvoinen asia.


Ilta sujuu perinteisin menoin. 
En itse ainakaan osaa ajatella, että olisin itsenäisyyspäivän iltana kotona 
enkä seuraisi Linnan juhlia. 
Vähän herkkuja ja pientä naposteltavaa pöytään.  
Rauhaisaa juhlapäivän jatkoa!

lauantai 3. joulukuuta 2016

Tuoksuja

Minulla on mielessäni pieni haave, että ehtisin kirjata tänne ylös jokaisena joulukuun päivänä jonkun ajatuksen tai jouluisen puuhan, jota päivään on mahtunut. Mikään joulukalenteri tästä ei tule, koska luvassa ei ole mitään "takuuvarmaa" päivittäistä postaamista, eikä muutenkaan mitään sen kummempaa punaista lankaa postausten sisällöstä. Mutta itselle olisi hauska jättää pieni muisto tämän vuoden joulukuun touhuista. Nähtäväksi jää miten hyvin aikomus käy toteen...

Tänään talo on täyttynyt hyvistä tuoksuista: lanttulaatikosta ja tuoreista sämpylöistä. Lanttulaatikon tuoksun hyvyydestä voidaan olla montaa mieltä. Käytännössä Kasper teki laatikot valmiista lanttusoseesta, mutta yökkäili vedet silmissä soseen hirvittävää hajua. Ja minusta se toi niin joulun tuntua koko tupaan:) 


Nuo kauppojen valmiit juuressoseet ovat kyllä verrattomia apuja laatikoiden valmistuksessa. Niiden ohjeilla kuka vaan osaa tehdä joululaatikot itse, kotiin tulee hyvä tuoksu (niin, tämähän taisi olla myös makukysymys) ja kuitenkaan ei tarvitse keittää ja kuoria juureksia itse. Työläin vaihe jää välistä, joten tällainen puolikuntoinenkin jaksaa ne tehdä. Tosin, jollekin se on juuri se joululaatikoiden juttu, että tehdään kaikki työvaiheet alusta alkaen, mutta minulle sopii oikein hyvin oikaista se keitä-ja-kuori- vaihe kokonaan. Ja tuoreiden sämpylöiden tuoksua ei varmaan kukaan moiti.
 Nyt kutsuu sauna ja muut lauantai-illan puuhat. 
Hyvää viikonloppua!

perjantai 2. joulukuuta 2016

Arki

Joulukuu on monenlaisten juhlien kuukausi. 
Itse joulun lisäksi tässä kuussa juhlitaan itsenäistä Suomea ja lukuisia synttäreitä niin perhe- kuin lasten kaveripiirissäkin ja lopuksi tietenkin vuoden vaihtumista.
 Muutenkin näin joulun aikaan tulee ajatukset keskitettyä jotenkin tavallista enemmän kaikenlaiseen juhlavaan, arjen yläpuolelle kohottavaan tai ainakin juhlan valmisteluihin.

Mutta... ei ole juhlaa ilman arkea. 
Ja joulukuuhunkin mahtuu monta ihan tuiki tavallista arkipäivää. 
Arkenakin on syötävä ja tänään meillä syötiin hernekeittoa.
Edellisestä kerrasta olikin pitkä aika.
 Menekki oli, sanotaanko että vaihteleva.
Jätän arvattavaksi kenen annos tämä oli.
 Positiivisena puolena mainittakoon, että ruoka-annoksen haltija itsekin myönsi, 
että nyt taitaa olla semmonnen tilanne, että pitää syödä lautanen tyhjäksi. 
Mutta ei se joulukinkkukaan miltään maistu, jos sitä syö joka päivä ennen jouluaattoa.

 

torstai 1. joulukuuta 2016

Joulukuun ensimmäisen taikaa

Joulukuun ensimmäisessä päivässä on jotakin erityistä. Se ei ole tietenkään sama asia kuin jouluaatto, mutta jonkinlaista kihelmöintiä ja odotusta tähänkin päivään liittyy. 
On alkamassa ainutkertainen aika vuodenkierrossa. 

Ensin ajattelin kirjoittaa tähän, että ainakin lapsiperheissä joulukuun ensimmäiseen liittyy kaikenlaista jännää. Jätin kuitenkin kirjoittamatta, koska olen ollut tätä mieltä myös silloin, kun itselläni ei ole ollut lapsia. Minusta joulukuun ensimmäinen päivä on aina ollut erityisempi päivä, mitä muiden kuukausien ensimmäiset päivät.

Tämän erityisyyden ja kihelmöinnin huomasi heti aamusella. Yleensä meillä Puron varresa herätään niin, että me iskämiehen kanssa olemme ensimmäisinä hereillä. Keitämme kahvit, syömme aikaista aamupalaa ja kaikkea muuta keski-ikäisyyden kammioon kuuluvaa, kuten alikersantti-täti tässä yhteydessä ystävällisesti huomauttaisi. Tänä aamuna Nelly neljävee kömpi viereen vielä siinä vaiheessa, kun itsekin hieroskelin unihiekkaa silmistäni. Viereen kömpimisessä ei sinällään ollut mitään ihmeellistä, mutta normaalina aamuna Nelly jatkaisi vielä uniaan hetken aikaa, toisin kuin tänään. Eikä aikaakaan, kun Emmy nousi myös ylös. Ei kuulemma nukuttanut enää, vaikka yleensä neiti kolmasluokkalaista saa käydä herättämässä vähintäänkin kolmasti ennen varsiaista heräämistä. Ja koska ei kahta ilman kolmatta, Nanna heräsi myös ilman herättämistä, omia aikojaan. Tässä vaiheessa kello näytti puolta seitsemää.
Joulukalenterit olivat olleet odottamassa jo toista kuukautta tätä aamua, joten ei sitä liian pitkään sopinutkaan nukkua. Ennen kouluun lähtöä tytöt ehtivät leikkiä leikin jos toisenkin, joten aamu tuntui varsin pitkältä (ihan hyvällä tavalla). Onneksi vitosluokkalainen nukkui normaalisti eli hyvin ja pitkään. Eivät maailmankirjat siis aivan kokonaan sekaisin menneet, vaikka oli hänelläkin kalenteri odottamassa.
 
Ylen joulukalenterin kerkesimme myös katsastaa heti aamusta. Minusta uusi joulukalenteri vaikutti aivan hyvältä, vaikka pieni (iso) nostalgikko minussa kaipaa vanhaa kunnon Tolijanteria, vielä vanhemmista joulukalentereista puhumattakaan. Yksi asia kiinnitti tuossa uudessa joulukalenterissa huomion: hirveä kiire ja hoppu. Korvatunturin joulutouhuihin liitetään toki aina kova työ ja meno ennen joulua, mutta nyt se oli minusta viety vähän turhankin kiireiseksi. Se ei tuntunut enää tonttujen touhulta, vaan enemmän ihmisten maailmaan kuuluvalta kiireeltä. Jäin miettimään onko tarpeen korostaa lasten ohjelmissakin jouluun (muka) kuuluvaa kiirettä? Eikö joulukalenteri voisi toimia juuri toisinpäin, rauhoittamalla ja levollisen letkeällä tunnelmalla.?
 
Oman joulukalenterini hankin kahden edellisen vuoden tapaan PartyLitelta. Rauhoittava tunnelma on taattu, kun sytyttää luukusta löytyvän kynttilän.

 


Joulumatka jatkukoon, nyt ihan viralllisesti joulukuun puolella.