sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäisaamuna

Hyvää ensimmäistä pääsiäisaamua!
Olo on jotenkin tokkurainen ja epätodellinen, niin kuin se minulla aina on kellojen kääntämisen jälkeen. Kuulun siihen joukkoon, jolle passaisi vallan mainiosti, että kesäajasta luovuttaisiin kokonaan ja pysyttäisiin koko vuosi samassa ajassa. Onko tästä kellojen eestaas venklaamisesta loppupeleissä mitään oikeaa hyötyä?

Eilinen lankalauantai meni varsin perinteisissä merkeissä. Aamusta tytöt lähtivät pienelle trullikierrokselle ja minä toimin autokuskina. Trulliperinne elää voimissaan tällä seudulla, sillä meilläkin kävi eilen 32 trullia,  emmekä edes olleet päivällä koko aikaa kotona. 


Emmy ja Nanna halusivat jäädä herkuttelemaan virpomispalkoillaan mummulaan, jossa Sanni-serkkukin oli ja me tulimme Nellyn kanssa kotiin. Tällä hetkellä Nelly nauttii niistä hetkistä, kun voimme olla kotona kahdestaan, vaikka se nytkin tarkoitti sitä,  että minä puuhailin kaikenlaisia tavallisia kotihommia ja Nelly katsoi "Klisto Läppääjää" suu suklaassa.


Illaksi saimme vieraita ja näimme ensimmäistä kertaa lasten pikkuserkku-vauvan. Tällä hurmaavalla nuorella miehellä oli uskomattomat unenlahjat. Uni vain jatkui, vaikka hänet siirrettiin autosta vaunuihin, vaunut siirrettiin toiseen paikkaan, pääsiäiskokolla oli porukkaa ja ääntä. Mutta heräsipä hän kuitenkin, niin sain minäkin pitää pitkästä aikaa pientä poikaa sylissä.

Ilta päättyi pääsiäiskokolle, jonka mummulan miesväki oli tehnyt. Lapsuudesta asti muistan,  että pääsiäiskokolla paistettu makkara maistuu erityisen hyvältä, eikä se pettänyt nytkään.


Kesken kokon polttamisen kuulimme erittäin ikäviä uutisia lähikaupungista, jossa kirkko oli tulessa. Illan aikana kuvat ilmiliekeissä olevasta kirkosta ilmestyivät nettiin ja samalla selvisi, että kyseessä on ollut tahallaan sytytetty palo. Tuo palanut kirkko ei ole minulle kotikirkko, mutta osalle lähipiiriä se sitä on. Itsekin on tullut istuttua sen kirkon penkissä moneenkin otteeseen seurakuntalaisena, konsertin kuulijana, häävieraana ja ihan esiintyjänäkin. Yli 200 vuoden ajalta monien muistojen ja ikimuistoisten hetkien tallennuspaikka on nyt savuava raunio. Se on enemmän kuin surullista. Se on kamalaa, vaikka seurakunnan kirkkoherra viisaasti totesi, ettei seurakunnan elämä ole sidottu yksittäisen rakennuksen seinien sisään.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Värikäs pitkäperjantai

Puronvarren pitkäperjantai on ollut vieraita tulvillaan. 
Harras ja hiljainen tunnelma jäi tänä vuonna taka-alalle, 
mutta sen verran pidettiin periaatteista kiinni, 
että kaupassa ei käyty, vaikka siihen mahdollisuus olisi ollutkin.

Meidän kevättyttö-Nannaa on juhlittu nyt oikein kunnolla. 
Hyvällä ja kiitollisella mielellä peittelin seiskavuotiaani illalla nukkumaan.
On kuulemma ollut maailman parhaat synttärit, 
niin maanantaina kavereiden kanssa kuin tänään sukulaisten seurassakin. 


Tänä vuonna pääsiäinen pääsi jotenkin yllättämään, ainakin minut.
Juuri, kun oli selvitty hiihtolomasta 
ja palattu koulun ja töiden puolesta arkeen, alkoivatkin pääsiäisvapaat. 
Mutta ehkä siinä yllättävyydessä piilee jotakin pääsiäisen syvimmästä ajatuksesta. Pääsiäinen tulee, vaikken siihen juurikaan ehdi/muista/kerkeä valmistautua. 
Minä saan vain viettää sitä:)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

"Saamapuolella"

Perjantaina töiden jälkeen lähdimme partioleirille.
Lähdin, vaikken olisi halunnut.
Väsytti, vähän kiukuttikin.
Onko pakko?


Tänään tulimme kotiin.
Väsytti. Tein parhaani.
Tiesin ja tunsin, että meillä oli hyvä leiri.
Eikä muuten  kiukuttanut yhtään.

Kun minä annan ja sinä annat,
siitä tulee "me annamme".
Ja me teimme yhdessä hienon leirin.

Kaiken antamisen jälkeenkin
tunnen kuitenkin olevani enemmän sillä "saamapuolella".


torstai 10. maaliskuuta 2016

Hiihtoloman puuhia

Pohjoisessa Suomessa koululaiset viettävät hiihtolomaansa ja näissä tunnelmissa ollaan myös Puron varresa. Kovin tavallisia juttuja olemme viikon aikana puuhastelleet, pienin lisämaustein väritettynä. En tiedä onko syy valoisissa aamuissa vai missä, mutta tällä viikolla lapsetkin ovat nousseet ylös joskus jopa aikaisemmin mitä kouluaamuina. Ehkä siksi tuntuu, että päivät ovat olleet mukavalla tavalla pitkiä ja aika tekemisen täyteisiäkin. Alla oleva kuva olkoon todisteena siitä, että hiihdettykin on. Vaikka nykyisellään taitaa hiihtoloman virallinen nimi ollakin talviloma. Talvesta riippuen se voi etelässä olla jo alkava kevätlomakin.

Hiihtoloma alkoi niillä lisämausteilla, kun vuorossa oli yökyläily mummulassa ja heti perään synttärijuhlintaa keilahallilla. Keilaaminen oli meistä kaikista kivaa ja aikaisemman kokemuksen vähäisyys ja osalla sen täydellinen puuttuminen eivät menoa millään tavalla hidastaneet. Itse jouduin toteamaan, että mikään luonnonlahjakkuus en keilaamisessa ole. Käsittämätöntä, miten monta kertaa se pallo sinne ränniin luiskahti.


 Viikon pyörähdettyä kunnolla käyntiin, olemme mekin pyöritelleet sisällä talossa huoneiden käyttötarkoituksia uuteen uskoon. Emmy sai kauan toivomansa oman huoneen ja me iskämiehen kanssa totuttelemme nukkumaan omassa makkarissa kahdestaan, kun Nelly siirtyi Nannan kaveriksi "tyttöjenhuoneeseen". Tulipa samalla käytyä osaa tavaroista vähän tarkemmin läpi ja ehkä siivottuakin paremmin... Tytöt innostuivat järjestämään legojaan:

Minä olin hyvässä uskossa, että tuossa on kaikki meidän tyttöjen legot , kunnes kuulin, että siinä ovat vain Emmyn kootut legot...En tajua, kuinka nuo pikkunaiset pysyvät tarkassa rätingissä siinä, kuka omistaa minkäkin legopalikan ja millin kokoisen timantin. Järjestelyn yksi hyvistä puolista oli kuitenkin tyttöjen itsensä tekemä havainto, että ehkä synttärilahjaksi voisi toivoa jotakin muuta kuin legoja. Olin samaa mieltä.
 

Oma kesäkaipuuni (jota ihmettelen edelleenkin) sai lisäpotkua, kun innostuin mehustamaan marjoja. Pakastimessa ei ole enää hetkeen ollut mehua jemmassa, mutta kokonaisia marjoja löytyi. Niinpä laitoin mehustimen porisemaan ja olihan se hauska tulla ulkoa sisälle, kun joka puolella tuoksui elokuu. Elokuun tuoksuun kuuluu viljapellon tuoksun ohella ehdottomasti mustaviinimarjojen aromit.
 Että tämmösiä puuhia Puron varresa tähän asti. Hyvää loman jatkoa kaikille, joilla sellainen on ja muille eli suurimmalle osalle virkistävää kevään etenemistä!

tiistai 1. maaliskuuta 2016

Tervehdys sinulle, maaliskuu!

Koska jokaisen meistä on välillä hyvä tehdä sellaista, mitä ei aikaisemmin ole tehnyt 
näin ainakin kaikenlaiset elämäntaito-oppaat väittävät), annan minäkin sormieni viuhua näppäimistöllä ja kirjoitan kirjeen sinulle, maaliskuu. Koskaan aikaisemmin en ole kokenut minkäänlaista tarvetta lähestyä sinua kirjeitse tai millään muullakaan tavalla, koska olet edustanut minulle sitä vuodenaikaa, josta vähiten pidän, kevättä. 

Liekö sitten vuosi vuodelta lisääntyvät ikävuodet ja vuosirenkaat vyötäröllä vai joku muu pehmeneminen syynä, mutta tänä vuonna olen odottanut tuloasi lähes malttamattomana. En ole osannut nauttia pimeistä talvi-illoista, pakkasista ja talvisesta kimalluksesta hangilla. En ainakaan yhtä paljon kuin ennen. Ajatukset ovat tuon tuostakin kiirehtineet eteenpäin, vettä tippuviin räystäisiin, päivä päivältä suureneviin pälvipaikkoihin, valoisiin iltoihin, valoisiin aamuihin, linnun lauluun ja kaikkeen siihen, mikä sinun myötäsi tänne koto-Suomeen kohta rantautuu. Kaikkeen siihen, mitä myös kevääksi kutsutaan.


Ymmärrän toki sen, että maaliskuun ensimmäinen päivä ei tuo kevättä tänne pohjan(maan) perukoille yhdessä yössä. Valitettavasti taidat olla sen verran omapäinen ja välillä oikukaskin kuukausi, että aurinkoisten päivien ja räystäiden tip-tip-äänien jälkeen puhallat kylmän tuulen ja monta senttiä uutta lunta ja saatat tehdä sen montakin kertaa, ihan tahallasi. Jos saan toivoa, niin roiskauta ne viimeisetkin jäljellä olevat lumet tänne pian ja anna sitten olla. Anna auringon paistaa, silläkin uhalla, että minun likaiset ikkunani näkyvät ja kuravana eteisestä johtaa peräkamariin asti.

Muistelen aikaisempia kohtaamisiamme maaliskuu. Kuten jo alussa mainitsin, et ole ollut mikään suosikkini koskaan. Olen joskus ollut huomaavinani, että kaiken auringonpaisteen keskellä mieleni madaltuu, uhkarohkeasti väittäisin jopa, että se masentuu. Mutta nyt tuntuu erilaiselta. Ehkä se loputon sairastelukierre, jossa syksystä asti olen kieriskellyt ja joka nyt näyttää helpottaneen, on tehnyt tehtävänsä. Uskallan ja ennenkaikkea haluan katsoa eteenpäin. Haluan antaa talven mennä menojaan. Tehdä tilaa keväälle vai kevätkö se on, joka tekee tilaa minulle...

Ole siis tervetullut maaliskuu ja kevät kanssasi! 
En minä mitään kevättanssia ole menossa pihalle jytäämään, 
mutta toivon taas huomenna kuulevani talitintin laulavan kotikoivussa.