torstai 17. syyskuuta 2015

Kun poikkeaa totutulta polulta....

...löytää aina jotakin sellaista, jota ei muuten löytäisi.
Tätä ajatusta voi soveltaa jokaiseen elämän osa-alueeseen, 
mutta näin voi käydä myös ihan konkreettisestikin 
(olipa hankala sana kirjoittaa, piti lukea neljästi, että menikö oikein). 
Viime sunnuntaina toteutimme serkkutytön kanssa 
pitkään suunnitelmissa olleen pyöräretken, 
joka suuntautui aivan näille lähinurkille tässä kotokylällä.


Minä kuulun siihen ihmistyyppiin, 
joka lenkkeilee ja pyöräilee lähes aina saman reitin. 
Tylsää, tiedetään, mutta niin minä vain teen. 
Joskus repäisen ja menen saman reitin, 
mutta totutusta poikkeavaan suuntaan. 
Tällä kertaa oli tarkoitus, 
että kiertelemme minulle oudommilla reiteillä ja katsomme mitä löytyy. 
Koska kuluneen kesän aikana näissä kotokylän maisemissa 
on tehty tuttavuutta myös susien kanssa, 
tuntui samalla turvallisemmalta 
sukeltaa pyörien kanssa metsäautoteille kahdestaan.


Ja jälleen kerran kävi niin, 
että poikketessa polulta, löytyi kaikkea kaunista.
 Kilometrejä kertyi parisenkymmentä 
ja illalla jalat tuntuivat "jotenkin oudoilta";)
 Miten niin huono kuntoinen? 
Syksyinen luonto hoiti mieltä 
ja soratie renkaiden alla antoi kyytiä jaloille. 
Tänään sain hauskan kuvan pyörästä, 
joka lojui hetken aikaa sateessa ennen kuin se kiidätettiin katokseen:
 Näistä poluilta poikkeamisista saisi kirjoitettua huomattavasti syvällisemminkin. 
Ehkä sellaisenkin kirjoituksen aika vielä tulee... 
 

 

lauantai 12. syyskuuta 2015

Syysretkellä osa II

Partion syysretkiviikonloppu jatkui vielä viime sunnuntainakin. Kotimatkalle oli varattu kaksi kivaa kohdetta, joista ensimmäinen oli Kuusamon suurpetokeskus. Ketäpä ei sudet ja karhut kiinnostaisi ja kun niitä saa ihmetellä turvallisesti aita välissä, niin kierros oli hyvin mielenkiintoinen. Tämän kesän ja syksyn aikana suurpedot ovat puhuttaneet meidänkin kulmilla ja valitettavasti tuhoiltakaan ei ole vältytty. Itse olen sitä mieltä, että karhut ja sudet kuuluvat erämaihin, enkä halua niitä tänne ihmistenilmoille ollenkaan kotieläimiä syömään ja ihmisiä pelottelemaan. Tuolla suurpetokeskuksessa on tiettävästi Suomen suurin karhu ja kyllähän se aikamoinen "nallukka" olikin, kun vararavintoa talvea varten oli kerääntynyt jo ihan kivasti tuuhean turkin alle. Tyytyväisenä karhut popsivat herkkuja hoitajansa kädestä: viinirypäleet näyttivät maistuvan, samoin irtokarkit:)


Karhujen jäädessä syömään irtokarkkejaan, me jatkoimme matkaa Julma-Ölkyn kanjonille. Julma-Ölkky on kanjonijärvi, jonka seinämät kohoavat parhaimmillaan noin 50 metrin korkeuteen. Teimme puolen tunnin veneretken kanjonijärvellä ja näimme vanhoja kalliomaalauksia sekä ihastelimme tuota luonnon suurenmoista taideteosta. Minne tahansa päänsä käänsi, saattoi vain ihastella kuinka hienolta kaikki näytti. Ihmisen pienuus ja luonnon sekä Luojan suuruus tuli jälleen kerran käsinkosketeltavan lähelle.

Ja niin kuin aina epätavallisen viikonlopun jälkeen, seuraava viikko tuntuukin sitten tavallistakin tavallisemmalta. Tässä tapauksessa ehkä ei-niin-hyvässä mielessä. Mutta kivasti ruska on löytänyt tiensä tänne meillekin. Sumuiset aamut ja aurinkoiset sekä lämpimät päivät ovat tehneet tästä syyskuun alkupuolesta parhaan mahdollisen syksyn. Lempivuodenaika, ei siitä mihinkään pääse:)


tiistai 8. syyskuuta 2015

Syysretkellä osa I

Saa nähdä kuinka hankalaa on huomenna aamulla herätellä lapsia kouluun? Ainakin kahtena edellisenä aamuna se on ollut huomattavasi hankalampaa kuin yleensä. Syy "loiviin lähtöihin" on kuitenkin sen verran hyvä, ettei venymisestä ja vetkuttelusta jaksa suuremmin verenpainetta nostattaa. Viime perjantaina starttasimme koulu- ja työpäivän jälkeen ylipakatun auton kohti koilismaata ja Kuusamoa, partion syysretkelle.
Viikonloppu piti sisällään paljon erilaisia aktiviteetteja, niin kuin kunnon partioretken tuleekin. Perjantai meni matkustamiseen ja vaikka matka tuntuikin aika pitkältä pahemmilta kitinöiltä vältyttiin. Vähitellen maisemat alkoivat muuttua tasaisista peltoaukeista kumpuileviksi vaaramaisemiksi ja mukavahan niitä oli katsella. Peltojen keskellä kasvaneelle vaarat näyttävät varsin eksoottisilta:) Ensimmäiset porot astelivat tiellä vastaan ja kokonaissaldo "porobingosta" oli 71 sarvipäätä teiden varsilla viikonlopun aikana. Onneksi yhtään todellista vaaratilannetta porojen kanssa ei ollut.
 Lauantain aamupäivä käytettiin melontakoulussa, joka itselleni oli aivan uusi kokemus. En nyt tiedä puraisiko minua mikään melontakärpänen, mutta olihan se mukavaa ja ennenkaikkea kaunista meloa peilityynellä järvellä, jonka rantoja reunustivat vähitellen ruska-asuun pukeutuvat puut, kalliot ja kumpuilevat rannat. Joka puolella olisi ollut kuvattavaa, mutta ymmärrettävistä syistä meitä kehotettiin jättämään kaikki puhelimet, kamerat yms. rannalle. Kukaan ei kastunut, vaikkakin se kanootti, jossa Kasper oli toisena melojana, kävi aika lähellä kaatumista...

Iltapäivällä suurin osa retkiporukkaa suuntasi pienelle karhunkierrokselle. Itse jäin Nellyn kanssa tutkailemaan Myllykoskea kierroksen alkupäähän, koska neiti ei vielä jaksa kävelä reilun 12 kilometrin matkaa edes hyvien eväiden voimalla, emmekä hoksanneet/ehtineet/muistaneet kysellä kantoreppua lainaksi etukäteen. Hyvin meillä aika kului, sillä ilma oli syksyisen kaunis ja kun ei ollut kiire mihinkään, saatoimme pysähtyä tutkimaan jokaisen kiven ja kannon, jonka neiti halusi kääntää. 


Itse olisin voinut istua vaikka miten pitkään Myllykosken rannalla ja katsella kuohuvaa virtaa. Nelly puolestaan ihastui kosken partaalla olevaan vanhaan myllyyn, jonka sisätiloissa hän kulki edestakaisin ja leikki kotia. Repusta kaivelimme eväitä, sillä onhan toki jokaisella retkellä yksi tärkeimmistä jutuista eväiden syöminen.
Ja hyvin oli mennyt kierros muiltakin partiolaisilta. 
Unta ei tarvinnut illalla kauaa odotella...