Maaliskuun mietteet

Maaliskuun viimeinen päivä.

Aika vilkaista taaksepäin mennyttä kuukautta.

M - maanantai

Tämä päivä.

Kuukauden viimeinen ja viikon ensimmäinen.

On turvallista, että on olemassa asioita, 

jotka vain tulevat ja olevat.

Mistään riippumatta.

Pyhää seuraa maanantai.

Se on hyvä.

A - aurinko

Ihanan valoisia, aurinkoisia päiviä.

Ensimmäiset lämmittävät säteet poskilla tuntuivat hyvälle.

A - aika

Minulla on 24 tuntia vuorokaudessa käytettävää aikaa.

Olisi mahtavaa, 

jos voisi käyttää kaiken tämän ajan täsmälleen niin kuin haluaisi.

No, ei varmaan kukaan voi.

Ikuisuuskysymys lienee, 

miten ajan saa riittämään ja ennen kaikkea, 

miten oppia käyttämään oma aikansa oikein.

L -lumisade

Parasta aikaa ulkona sataa lunta.

Lienee aika normaalia maaliskuussa, 

mutta silti en siitä tykkää.

En nyt.

I -I, I ja I-serkut

Lapsillamme on kolme I-kirjaimella alkavaa serkkua.

Usein esitetty toive on,

että asuisimme hieman lähempänä toisiamme.

S -sairastelu

Sitä on taas liikkeellä.

Hohhoijaa.

K -kevät

En voinut ennen sietää kevättä.

Se suorastaan masensi minut.

Nyt suhtautumiseni on muuttunut.

Edelleen tykkään pimeästä syksystä ja talvesta,

mutta niiden jälkeen kevät ja kevään valo tulee tarpeeseen.

U -ulkoilma-alue

Toiselta nimeltään takapihan terassi,

joka on saanut kaiteet ympärilleen.

Jee!

 

U  - uni

Olen antanut itselleni määräyksen nukkua enemmän.

Yksinkertaisesti siitä syystä,

että huomaan voivani silloin paremmin.

Siis, hyvä yötä!

Suunnitelmat on tehty...

...niiden muuttamista varten.

Tai siltä minusta ainakin tuntuu.

 Tämän viikonlopun piti pitää sisällään paljon autolla ajamista,

voileipäkakkujen tekoa, ihanaa vauvan tuoksua, 

pienen ihmisen ensimmäinen juhla, 

sukulaisten näkemistä ja muuta mukavaa.

Osa suunnitelmista toteutui, osa ei.

Pääsimme matkalla vain ensimmäiselle etapille asti

ja siitä pitikin suunnata takaisin kotiin, 

kun oma "vauva" sairastui.

Eikä tämä ole ensimmäinen, eikä varmasti viimeinenkään kerta,

kun suunnitelmat menevät uusiksi.

Säilyypä elämässä jännitys...

 Kellojakin käännettiin ja voi miten sekaisin olin heti aamusta alkaen.

Käänsin puhelimen kellon illalla valmiiksi kesäaikaan,

enkä tajunnut, että tuo "hiplattava vehje" kääntää itse itsensä uuteen aikaan.

Siinä sitä sitten aamulla mietein,

että mikä mahtaa olla se oikea aika,

kun joka luuri ja aikarauta näytti eri aikaa.

Ja nyt illat alkavat olla valoisia pitkään.

Tykkään, tykkään, tykkään:)

 Nämä kuvat ovat viikon takaa partioleirin maastoista.

Lumet ovat lähteneet sen jälkeen lähes kokonaan.

 Alkaa uusi viikko, uudet kujeet ja suunnitelmat.

Ja se ainakin on varmaa, 

että monet suunnitelmat tulevat menemään jotenkin ihan toisella tapaa,

mitä alunperin suunniteltiin.

Mutta suunnitellaan siitä huolimatta:)

Kaiken se kestää...tai sitten ei

On olemassa asioita,

joiden luulee olevan lähes ikuisia.

Aika usein kaupan leluhyllyä katsellessa 

voi suoralta kädeltä osoittaa ne lelut,

jotka kestävät päivän, viikon tai ehkä jopa kuukauden.

Ja vastaavasti tietää lelut,

joiden on mahdollista säilyä jopa seuraavallekin sukupolvelle.

Olen aina ajatellut,

että legot ovat lähes pommin kestäviä leluja.

Ettei niitä voi saada hajalle kukaan tai mikään.

Tai sitten poikkeus vain vahvistaa säännön:

 Tästä poikkeuksesta huolimatta olen kyllä edelleen sitä mieltä,

että niin dublo-legot kuin ihan tavallisetkin legot 

ovat ehdottomasti sieltä lelujen kestävimmästä päästä.

Kovia kuin elämä;)

 

Partiota ja pippaloita

Täällä ollaan, vaikka postauksia ei kuulu eikä näy.

Toivon sen olevan ennen kaikkea merkki siitä,

että elämää löytyy nettimaailman ulkopuoleltakin.

Puron varren väki on mennä viipottanut viime aikoina 

kohtuullisella vauhdilla paikasta ja tilanteesta toiseen.

Viime perjantaina pakkasimme taas kimpsut ja kampsut kasaan

ja suuntasimme koko perheen voimin partioleirille.

Jonkin sortin takatalvi yritti sekaantua leiriimme,

mutta varsinkin lautaipäivän saimme viettää aivan 

huikaisevan kirkkaassa auringonpaisteessa.

Poskien punoituksesta ja nipistelystä päätellen 

naamataulut taisivat saada ensimmäiset annokset 

keväistä ultraviolettisäteilyä talven pimeyden jälkeen.

Leiriohjelma koostui perinteisistä partiojutuista,

jotka aikojen saatossa muuttuvat sankaritaruiksi ja seikkailukertomuksiksi,

joita kerrotaan koulussa kaikille, 

jotka eivät olleet paikalla.

Mukavaa ja rentoa yhdessäoloa,

askartelua, aamupäivävaellus, nuotion sytyttämistä,

ruuan valmistusta trangioilla, saunomista, iltaohjelmaa 

ja ainakin aikuisten keskuudessa muutama pala liikaa (!) suklaata.

Olen edelleen sitä mieltä,

että meillä on pieni lippukunta, 

jossa sykkii monen monta suurta sydäntä.

Leirin tuoksinnassa yksi puron varren asukas 

täytti merkittävät viisi vuotta.

Perjantaiaamun kysymys kuului:

 "Äiti, näytänkö nyt isommalta mitä eilen?"

Iso ja pieni viisivuotias. 

Nanna jos kuka osaa nauttia elämästä.

Äidin sydäntä lämmitti kovasti se tapa, 

jolla päivänsankaria leirillä muistettiin.

Olen täällä ennenkin kirjoittanut,

että Nanna on meidän lapsista se, 

joka on välillä vaarassa "unohtua" .

Siksi tuntui erityisen hyvältä,

että juuri Nanna sai juhlia synttäreitään 

hieman normaalista poikkeavalla tavalla.

Ja tokihan niitä synttäreitä juhlittiin myös perinteisin menoin,

kun leiriltä kotiuduttiin.

Eilen sukulaisten ja tänään kavereiden voimin.

Eihän sitä nyt joka päivä täytetä viittä vuotta.

Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa uutta viikkoa eteenpäin.

Voikaa hyvin ja iso kiitos kaikille, 

jotka olette jaksaneet käydä täällä kurkkimassa,

vaikkei tänne ole mitään uutta kirjoitettukaan.

p.s. Nannan synttäreiden myötä meille muutti hiiripariskunta,

joka on jo aikaisemmin täällä blogissa vilahtanut.

Sellaisista hiiristä minäkin tykkään, 

jotka nukkuvat yönsä hipihiljaa barbitalon sohvalla:)

 

"Raatona maantiellä"

Postauksen otsikko on lainattu Pauli Hanhiniemen sanoituksista

ja se kuvasti mainiosti koko eilistä päivää.

En varsinaisesti maannut raatona maantiellä,

mutta omassa sängyssä kuitenkin,

eikä olossa ollut kehumista.

Joku ihme vatsapöpö tuli ja vei totaalisesti sängynpohjalle.

Huh, huh ja oih ja voih!

Ainut hyvä puoli tässä on,

että vaaka ei ole aikoihin näyttänyt 

noin alhaisia numeroita mitä tänä aamuna:)

Mutta eipä sitä kyllä eilen juuri mitään pystynyt syömäänkään.

Vieläkin olo on hieman hutera,

mutta nyt jaksaa jo edes vähän olla hereilläkin.

Yön aikana oli sataa pöläyttänyt pienen lumikerroksen.

Auringon paistaessa ulkona näyttää mukavan talviselta,

vaikka rehellisyyden nimissä täytyy kyllä tunnustaa,

että nuo lumet saisivat minun puolesta sulaa vaikka heti pois.

Sitä oli jo ehtinyt asennoitua kevätfiilikseen 

ja siinä aion pysyä.

Mahataudin vuoksi eilinen leipomuspäivä ei toteutunutkaan.

Onneksi viikolla kerettiin pikkutyttöjen kanssa leipoa vähän sämpylöitä

ja jospa sitä tulevalla viikolla löydettäisiin joku ilta fiilistä jauhojen pöllyttelyynkin.

Maaliskuukin on jo puolessa välissä. 

Tästä on hyvä jatkaa toipumista ja pyhäpäivän viettoa.

Hyvää pyhää kaikille, 

miten sitä sitten vietättekin!

Ruokavieraita

Olen tainnut täällä ennenkin näyttää kuvia meidän lintulaudan

vakiokävijästä, oravasta.

Alkuvuodesta lintulaudan alapuolella jyviä nokki 

pihan uusi ruokavieras, fasaani.

Ja viime viikolla, kun lunta oli vielä hitunen maassa,

nämä kaksi vierasta saapuivat aamupalalle yhtäaikaa.

 Meidän lintulauta on sijoitettu olohuoneen ikkunan ääreen 

(kuvien suttuisuus johtuu siitä, että otin kuvat ikkunan takaa)

ja kyllä siitä on jälleen kerran ollut paljon iloa meille kaikille.

Jos Kurre-oravaa ei ole hetkeen näkynyt, 

mietitään onko sille mahtanut sattua jotakin.

Nelly tapaa seisoa ikkunan ääressä,

joka on sen verran matala, 

että parivuotiaskin näkee siitä hyvin ulos,

ja huutelee:

"Missä vasaani-hintu on?"

"Kulle-ovala, tule syömään!"

Talitintit ja muut lintulaudan pikkulinnut lennähtävät nopeasti pois,

jos verho heilahtaa tai ikkunan takana pikkukädet hakkaavat lasiin.

Fasaani-äiti ja Kurre-orava eivät ole metelistä moksiskaan.

Lintujen ruokinta-aika taitaa kohta olla ohitse.

Nähtäväksi jää saammeko ensi syksynä samat ruokavieraat paikalle.

Mukavaa alkuviikkoa kaikille!

Naistenpäivä

Tänään otin mukaani vain pienen laukun ja auton.

Lähdin aamulla ja palasin illalla.

 Kohta on kulunut 15 vuotta eräästä hetkestä tähän päivään.

Välissä elettyä elämää saman verran.

Yhteydenpitoa tiiviisti ja harvemmin.

Jokaisella oma elämä, omat kuviot, oma kuljettu tie.

Tänään kysyimme Juha Tapion sanoin:

"Onko vastanneet vuodet unelmiis?

Minkälainen tie sulle annettiin?"

Tänään neljä tietä kohtasivat.

Oli aika pysähtyä ja kohdata.

Oli aikaa muutama tunti.

Sää oli kuin toukokuussa.

Mennyt, nykyinen ja tuleva 

sulassa sovussa ja välillä ihan sekaisin.

Maljat kohotimme naistenpäivälle, 

meille neljälle ja tuleville 15 vuodelle.

Tarkoitus on tavata jo aikaisemmin.

Ajatukset puutarhakalusteisiin

Onko liian aikaista ajatella puutarhakalusteita?

Tai pikemminkin niiden puutteellisuutta.

Meillä on vuosikausia ollut se tilanne,

että kesällä on mukava grillata ja syödä ulkona,

mutta pöytätila loppuu aina kesken.

Puutarhapöytä meiltä löytyy,

mutta se on niin pieni, 

ettemme mahdu edes pelkän perheen kesken 

sen ympärille syömään puhumattakaan siitä, 

että meillä olisi grillausseuraa ydinperheen lisäksi 

(ja aika usein sitä myös on).

Puron varren isäntä on raivannut viime aikoina puulatoa ja autotallia.

Raivauksen tuloksena löytyi kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa,

lisäksi varastoja täydennettiin hieman kaupasta 

ja siitä se ajatus sitten lähti:

Nyt mahdutaan yhtä aikaa syömään.

Enää puuttuvat penkit ympärille,

mutta eipä tuolla pihalla ihan vielä mikään 

täydellinen grillaussääkään ole,

joten hyvin ehtii:)

Hyvää hiihtoloman jatkoa kaikille,

joilla sellainen on!

 Itse olen täällä pitänyt Puron vartta asuttuna 

Nellyn kanssa töitä tehden.

Illalla kotiin palautuu kolme hiihtolomamatkaajaa 

ja huomenna vielä viimeiset kymmenen varvasta.

Ylin kuva kertoo tämän hetkisen lumitilanteen.

Alempi kuva on otettu aiemmin helmikuussa...

Iiiik, hiiriä!

Se tunne,

kun aamyöstä heräät johonkin ääneen

ja tajuat, 

että se ääni tulee jostakin elävästä olennosta.

Jostakin pienestä.

Se ei ole mukava tunne.

Mikä siinä onkin,

että jokin niin pieni ja sinänsä aivan viaton eläin,

voi aiheuttaa niin paljon puistatusta.

Hiiret kuuluvat metsiin ja pelloille.

Eivät minun huusholliini.

Viime syksyn saldo oli yksi pihalle hätistetty päästäinen

ja yksi hiiren roikale,

joka koki kohtalonsa tyttöjen huoneessa hiirenloukuissa.

Ja siitä lähtien olen korvat höröllä kuunnellut hiljaisen talon ääniä.

Onneksi muita kutsumattomia vieraita ei ole kuulunut eikä näkynyt.

"Juoksee metsähiiroset, ruohonkorsilla.

Kiire, kiire, kiire on pikkujaloilla.

Viuhaa viikset, heiluu häntä,

työtä paljon on.

Juosta alla sananjalkain touhu loputon."

Kuvien hiiret ovat kuitenkin vallan vaarattomia.

Mummu on niitä kutonut 

ja aikamoisia velikultia ovatkin:)

Helmikuun haaveilut

Helmikuun viimeinen päivä.

Oli siis eilen.

Ja Kalevalan päivä myös.

Poikkeuksena aikaisempiin kuukausikatsauksiin,

ajattelin listata tähän joitakin ajatuksia,

mitä minulle tulee mieleen kirjallisuudesta,

Kalevalan päivän kunniaksi.

Helmikuun kirjaimilla tietenkin.

H - harrastus

Lukeminen on ollut rakas ja tärkeä harrastus itselleni lähes aina. 

Kirjat ovat avanneet ovet maailmoihin, 

joihin ei muuten pääsisi.

Monet sanovat, että lasten ollessa pieniä, 

ei lukemiselle jää aikaa.

Minulle imetyshetket ovat tarjonneet aina mahtavan tilaisuuden lukemiseen.

Ja varmaan olen sitten jättänyt jotakin tähdellisempää tekemättä,

kun lukemiselle onnistuu napata pieniä hetkiä viikon aikana vähän sieltä ja täältä. 

E - esikoiskirja

Kuuluu kastiin "saahan sitä hullujakin haaveilla".

Mutta jossakin tuolla takaraivossa se ajatus tykyttää,

että vielä jonakin päivänä näkisin jotakin kirjoittamaani painetussa muodossa.

Siihen asti saa tämä blogi riittää.

L - lehdet

Päivittäinen sanomalehti kuuluu arjen ylellisyyksiin.

En sano, ettenkö tulisi toimeen ilman sitä,

mutta on se vain niin mukava avata lehti, 

ottaa kuppi kahvia ja unohtaa hetkeksi kaikki muu.

Toistaiseksi en pysty ajattelemaan, 

että lukisin lehteni joltakin ihme lukulaitteelta.

M - Montgomery

L.M.Montgomery kuuluu edelleen suosikkikirjailijoihini.

Ala-asteikäisenä luin ensimmäisen kerran hänen kirjoittamansa Anna-sarjan

ja siitä lähtien olin koukussa.

Olen lukenut Anna-kirjat noin 20 kertaa elämäni aikana.

Ihania, viattomia tyttökirjoja.

I - irtiotto

Kirjallisuus tarjoaa minulle ennen kaikkea irtioton arjesta.

Usein kaipaan totaalista "aivot narikkaan"-lukemista,

toisinaan runot puhuttelevat syvästi 

ja välillä todellisuuteen pohjautuvat kirjoitelmat antavat uutta näkökulmaa.

Kaikenlaista lukemista tarvitaan.

K - Kunnas

Mauri Kunnas.

Mainio piirtäjä ja tarinoiden kertoja.

Olen kerännyt hänen kaikki lastenkirjansa.

U - ulkomaankielinen kirjallisuus

Olen huono englannissa ja vielä huonompi kaikissa muissa kielissä.

Luen mieluiten suomeksi ja pidän erittäin tärkeänä sitä,

että jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus lukea 

mitä tahansa kirjallisuutta omalla äidinkielellään.

U- urheus

Eli rohkeus.

Kirjoittamiseen liittyy mielestäni suuri annos rohkeutta.

On pelottava ajatus lähettää oma "tekeleensä" maailmalle,

kun ei voi yhtään tietää millaisen vastaanoton se saa.

Kun kirjoitettu teksti on julkaistu,

se on julkista riistaa kaikille,

eikä kirjoittaja voi enää mitenkään kontrolloida siitä saatua palautetta.

Jotakin samaa on blogin kirjoittamisessa,

mutta tätä voi tehdä myös omaan tapaani aika anonyymisti,

joten kyse ei ole ihan samasta asiasta.

Omilla kasvoilla bloggaaminen on sitten eri asia.

Minusta ei siihen olisi.

Tällaisilla ajatuksilla polkaistaan maaliskuu käyntiin.

Ensimmäinen virallinen kevätkuukausi,

vaikka aika keväiseltä täällä on vaikuttanut jo pidemmän aikaa.