Vähiin käy ennen kuin loppuu...

...nimittäin tämän vuoden viimeiset päivät.

Oma olo ja fiilis eivät ole vielä ollenkaan siinä mallissa, 

että osaisin ajatella vuodenvaihteen olevan reilun vuorokauden päässä,

mutta eipä se vuoden vaihtuminen minun mieleni ailahteluistani olekaan kiinni:)

Huomisen työpäivän jälkeen saamme serkkuperheen kylään 

ja viimeistään siinä vaiheessa suuntaamme katseen uuteen vuoteen.

Ainakaan tässä vaiheessa mitään suuria muutoksen tuulia 

ei ole Puron varresa näkyvissä uuteen vuoteen siirryttäessä. 

Edessä on 366 (eikös ensi vuosi olekin karkausvuosi?) päivää. 

Toiveeni uudelle vuodelle on, että osaisin käyttää ne päivät hyvin.

Kiitos tästä vuodesta jokaiselle blogini lukijalle 

ja Puron varresa vierailleelle! 

Jokainen tänne jätetty kommentti ansaitsee kiitoksen 

ja kävijöitä on riittänyt jokaiselle päivälle:)

Tästä blogista on muodostunut minulle oma pieni paikka 

kirjata yksittäisiä muistoja ja tapahtumia ylös. 

Päiväkirja tämä ei ole, koska rajaan aika vahvasti sen, 

mitä tänne kirjoitan. 

Uskokaa pois, monesti tekisi mieleni kirjoitaa paljon enemmän,

 paljon ärhäkämmin ja paljon avoimemmin. 

Lukuisista syistä johtuen en sitä kuitenkaan tee täällä, murisen muualla;)

Joulukuplassa

Täällä eletään yhä jonkinlaisessa "joulukuplassa".

Kuusi saa kimmeltää ja kynttilät palavat niin pihalla kuin sisälläkin.

Jouluinen olo ja tunnelma viipyilköön täällä vielä pitkään.

Jouluruuat söimme loppuun tänään, 

eivätkä ne ehtineet kyllästyttää. Hyviä edelleen:)

Vähitellen ajatuksia on kuitenkin suunnattava kohti alkavaa viikkoa, 

joulutauon jälkeen jatkuvia töitä ja vuodenvaihdetta.

Valkea joulu tarkoittaa lunta ja pakkasta.

Tänään aamupäivän urakkana 

oli kokeilla kaikki luistimet ja monot läpi 

ja tehdä kartoitus siitä, kenen jalkaa mikäkin sopii. 

Ja kuten arvelinkin, alennusmyynnit kutsuivat, 

koska esikoisemme kasvaa maata myöten...

Viime talven surkeasta lumitilanteesta johtuen 

edellisestä kunnon hiihtokerrasta oli aikaa. 

Tytöt testailivat suksiaan pihalla ja lähipellolla.

Iltapäivällä kävimme luistelemassa koko porukalla. 

Nellykin innostui luistimistaan (huomatkaa uusi, pinkki kypärä!)

ja sanoi hetken yhteisen harjoittelun jälkeen: "Nyt äiti mää meen itse".

Olin aivan yllättynyt siitä, miten pitkään sinni riitti luisteluun.

Nauttikaa te kaikki muutkin vielä joulusta ja talvi-ilmoista.

Hyvää pyhäiltaa!

Joulua, joulua, joulua

Puron varren joulu on sujunut mitä mukavimmin tähän asti.

Aattopäivän ja -illan jännitys ja odotus 

on vaihtunut leppoisaan leikkiin ja touhuun.

Uusilla leluilla on leikitty, 

liukureita on ehditty testata oman pihan mäessä 

ja legot on jo osittain kasattu. 

Vatsat ovat täynnä kaikkea hyvää, 

eikä nälkä ole todellakaan vaivannut. 

Jouluruokamieltymykset tosin vaihtelivat,

sillä kaikkien jouluruokaherkkujen keskellä 

Nelly olisi mieluummin syönyt mummun keittämiä maitoperunoita, 

eikä suinkaan kinkkua...

Mikäs tässä on ollessa. 

Nyt nautitaan tästä hetkestä ja joulun ajasta.

En halua haikailla vielä uuteen vuoteen,

en mieti ensi viikkoa.

enkä tee uudenvuoden lupauksia.

Nyt on tämä hetki, joulupäivä.

Kaivan kaapista vielä yhden konvehtirasian....

Postauksen kuvat ovat ylintä kuvaa 

lukuunottamatta otettu pyhäkoululaisten joulujuhlasta.

Taitava pyhäkoulunopettajakollega teki 

ja sommitteli kauniit lavasteet joulukuvaelmaa varten.

Hyvää pyhien jatkoa jokaiselle!

Hyvää ja rauhallista joulua!

Jouluaattoaamu.

Hiljainen talo, lapset nukkuvat vielä.

Ulkona lunta ja lyhdyt,

sisällä kuusen ja kinkun tuoksu.

 On aika toivottaa jokaiselle Puron varren vieraalle 

hyvää ja rauhallista joulunaikaa!

Toivottavasti joulusi on sellainen kuin toivot sen olevan.

Seimi

Viikko on taas vierähtänyt.

Viikon aikana lumikerros on lisääntynyt huomattavasti 

ja valkea joulu taitaa olla totta:)

Viikolla nautimme lasten koulun joulujuhlasta 

ja tänään koululaisten kauan odottama joululoma sitten alkoi.

Kun aamu "valkeni" ja koululaiset tulivat kotiin, 

koko porukka lähti iskän kanssa kuusivarkaisiin.

Nellykin oli jaksanut kävellä metsässä hyvin,

vaikkei siinä mikään konkari olekaan.

Todellisuus tuosta varkaudesta 

ei ehkä ole noin karu kuin kirjoitettuna kuulostaa:)

Jos metsän omistaja tämän lukee, 

niin terveisiä ja tiedoksi tämäkin:D

Kuusi sai sulata rauhassa pesuhuoneessa 

ja nyt se seisoo komeasti olohuoneessa vakiopaikallaan. 

Toistaiseksi se on meinannut kaatua vasta kahdesti, 

mikä johtunee enemmän huonosta kiilasta jalassa

 kuin ympärillä tanssahtelevista tontuista.

Tämäkin asia korjattiin.

Ja kuusen vieressä seisoo seimi.

Tämän joulun parhain joulukoriste:)

Olen jo monen vuoden ajan etsinyt kotiimme jouluseimeä.

Joulun perimmäinen sanoma Jeesuksen syntymästä on minulle tärkeää.

Totuus kuitenkin on, että kaiken menon ja meiningin keskellä 

joulun perimmäinen tarkoitus meinaa unohtua välillä kokonaan.

Olen ajatellut, että jos löytäisin sopivan jouluseimen jostakin, 

se saisi olla kodissamme keskeisellä paikalla 

ja muistuttaisi olemassaolollaan siitä, 

mistä joulussa oikeasti on kysymys.

Monenlaisia seimejä olen katsellut. 

Erilaisia seimiasetelmia on tullut vastaan 

niin kaupoissa kuin kirpputoreillakin, 

mutta kaikissa on ollut jokin "vika". 

Osa on ollut ehdottomasti liian kalliita. 

En kuitenkaan halua sijoittaa kolminumeroista summaa 

mihinkään joulukoristeeseen, 

olikin sitten kyseessä kuinka tärkeä asia hyvänsä.

Osa taas on ollut aivan liian hienoja.

Jostakin syystä vierastan ajatusta seimiasetelmasta,

jossa kaikki on kimaltavaa, kirkasta ja jopa kullalla silattua.

Mielikuva ensimmäisestä joulusta, 

jossa Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi olivat Betlehemin tallissa 

härkien ja aasien keskellä, ei ole kovin kiiltokuvamainen.

Ennemminkin siihen mielikuvaan liittyy heinien ja lehmien tuoksu/haju 

ja jokainen navetassa käynyt tietää, 

ettei sieltä löydy kultaa tai muuta kruusailua.

Ensimmäinen joulu vietettiin keskellä tavallista elämää, työtä ja touhua.

Siksi etsin seimiasetelmaa, joka olisi hyvin tavallinen, ehkä jopa arkinen.

 

Loppusyksyllä joulujuttujen hiipiessä taas mieleeni, 

ajatus seimestä rupesi pyörimään enemmän ja enemmän mielessäni. 

Silloin rupesin tuumimaan, jospa en etsisikään kokonaista seimiasetelmaa, 

johon kuuluivat myös paimenet ja enkelit.  

Mietin, että pelkkä seimi kaikessa yksinkertaisuudessaan 

voisi puhutella enemmän.

 Pelkkä seimi olohuoneessa joulukuusen vieressä 

voisi olla meidän perheelle joulusaarna vuodesta toiseen. 

Ja siinä se nyt seisoo.

Isäni tarttui toimeen ja teki minulle seimen.

Se on juuri sellainen kuin olin ajatellut:)

Rauhallista lauantai-iltaa kaikille!

 

Vilinä viikko

Jos jossakin vaiheessa syksyä mietin blogin joulukalenterin tekemistä,

olen nyt tyytyväinen siihen, etten ideaa toteutusasteelle saattanut.

Täällä olisi perin harvoin avautuva joulukalenteri tänä vuonna.

Takana on varmasti koko syksyn vauhdikkain viikko,

joskaan ei raskain viikko kuitenkaan.

Olemme olleet menossa, tulossa 

ja taas menossa ja tulossa tämän viikon jokaisena iltana. 

Onneksi menot ja tulot ovat olleet sieltä mukavimmasta päästä 

ja pitäneet sisällään pääsääntöisesti hyvin jouluisia asioita.

Joululaulut, jouluherkut (ja aika monet muutkin herkut), 

joulun sanoma, tuttavien tapaaminen 

ja hauskat ohjelmanumerot ovat vuorotelleet 

iltojen kulussa viikon alusta alkaen.

 Kotosalla olemme leiponeet pariin otteeseen pipareita 

ja loppuviikosta maakin sai ohuen räntäkerroksen, 

joka kuin ihmeen kaupalla on pysynyt sulamatta.

Yllä oleva kynttiläristi valaisi kirkon portaita eilen illalla,

kun Emmy antoi muiden sudenpentujen kanssa partiolupauksensa 

lippukunnan joulujuhlan alkajaisiksi.

Mutta nyt on aika rauhoittua (hetkeksi).

Viikkoon on mahtunut niin monenmoista,

että ajatuksetkin laukkaavat vielä yhtenä myttyränä pääkopassa

ilman selkeää mielikuvaa menneestä viikosta.

Jospa ne tässä pikku hiljaa selkenisivät.

Saunasta kuuluu iloinen mekastus 

ja oma vuoroni koittaa kohta:)

Hyvää lauantai-iltaa kaikille!

Toinen adventtisunnuntai

Hyvää toista adventtisunnuntaita!

Valo lisääntyy kynttilöiden myötä, 

eikä ulkona väijyvä pimeys niitä kokonaan peitä.

Puron varren elämä on edennyt päivä kerrallaan joulukuuta eteenpäin.

Eilen juhlistimme itsenäisyyspäivää monella tavalla. 

Saimme mummun ja tutan yökylään jo perjantaina.

Lauantaina Kasper oli  mukana ensimmäistä kertaa 

lippuairueena itsenäisyyspäivän juhlassa 

ja itsekin tuli istuttua juhlaväen keskellä pitkästä, pitkästä aikaa. 

Samalla tuoli mietittyä itsenäisyyttä vähän syvemminkin. 

Veteraanien rivien harvetessa muistot ja kokemukset

 esim. sotavuosista ja kansamme vaikeista ajoista

 muuttuvat kaukaisemmiksi 

ja ihmisten suhtautuminen itsenäisyyteen muuttuu. 

Itse ainakin toivon, että onnistuisin välittämään 

omille lapsilleni ja kaikille niille lapsille, joiden kanssa teen töitä, 

asenteen itsenäisyyden arvostamisesta ja kunnioittamisesta.

Ilta menikin "perinteisin menoin" kotona vähän herkutellen 

ja itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoa telkusta seuraten. 

- "Siis onko tämä nyt se kättely, joka kestää tuntikausia? Mitä järkeä?"

(Kaikki eivät ole näistä "perinteistä" samoilla linjoilla;D)

 Illan komeassa kuutamossa olen sytytellyt lyhtyjä, 

katsellut tummaa taivasta ja antanut sen ajatella puolestani.

Miten hyvältä tuntuvatkaan ne hetket,

kun vain olen.

Rauhallista adventin iltaa!

Kohti uutta viikkoa.

Ensimmäinen adventtisunnuntai

Hyvää ensimmäistä adventtisunnuntaita kaikille!

Aamulla oli mukava herätessä huomata, 

että maassa oli (ja on edelleenkin) ohuen ohut lumikerros. 

Ei sitä lunta paljoa tarvitse olla,

kun se tekee maiseman ihan eri näköiseksi.

 Aamuhämärässä syttyivät ensimmäiset adventtikynttilät 

ja ne ovatkin saaneet palaa koko päivän. 

Muita pieniä Puron varren joulun ajan tapoja

ensimmäisenä adventtina ovat kirkossa käyminen 

sekä joulutorttujen paistaminen ja tietysti maistaminen. 

Ensimmäinen luukku joulukalenteristakin saatiin avata jo tänään.

Partiolaisten maanmainio kalenteri alkaa 

päivämäärästä riippumatta ensimmäisestä adventista, 

joten tänä vuonna siitä saa päivän verran "etumatkaa". 

Uskallan laittaa tähän sellaisen kuvan, 

jossa paljastuu (niin kuin se joku hirvittävä yllätys olisi...) 

mitä kalenterin luukun takaa paljastui. 

Oletan, että ne joilla tämä kalenteri on, 

ovat tähän mennessä ensimmäisen luukun jo avanneet.)

On aika hyvästellä marraskuu 

ja toivottaa tervetulleeksi vuoden viimeinen kuukausi, joulukuu.

"Me sytytämme kynttilän,

se liekkiin leimahtaa.

Me odotamme Jeesusta

seimessä nukkuvaa."

virsi 13:1

 

Nämä kynttilät odottavat keittiön pöydällä huomista aamua, jolloin ensimmäinen niistä sytytetään. Tähän loppuvuoteen liittyy pieniä asioita ja hetkiä, joista on muodostunut tärkeitä perinteitä joko koko perheelle tai sitten ihan vain itselleni. Vaikka kello näyttää melkein puolta yötä, en ole tavoilleni uskollisena nukkumassa, vaan odotan netin äärellä (blogeja lukien) Jouluradion alkamista. 

Tämä ensimmäistä adventtisunnuntaita edeltävä puoliyö on yksi niistä joulunajan perinteista, jotka olen kehittänyt vain ja ainoastaan itselleni. Kellon käydessä kahtatoista Jouluradiosta kajahtavat Hoosiannan sävelet, tänä vuonna Lenni-Kalle Taipaleen ja Jesse Kaikurannan sovittamina ja esittäminä. Ja sen jälkeen joululauluja on mahdollista kuunnella tauotta loppiaiseen saakka. 

Levollista alkavaa adventin aikaa!

"enää en ole yön satuttama

huurteisten puiden hiljaisuudessa

kuulen joulun sydämessäni

kiire on poissa

taivaalla tuikkivat tuhannet valot

ilo ja hartaus kaikkialla

sydämeni jouluyö"

- Tuula Simola -

Marraskuun loppupuolen mietteitä

Taisi tulla "suuren ja maineikkaan" blogihistoriani pisin päivityskatkos. Useana päivänä on ollut mielessä, että tekisipä hyvää vähän kirjoitaa, mutta työt ja toimet ovat vieneet ajan niin totaalisesti, että tämä pieni virtuaalinen päiväkirjani on ollut vallan unohduksissa. 

Minikuusi pihalla

Lunta ja loskaa on mahtunut tähän marraskuuhun, niin myös vettä ja vesirokkoa. Arki on pyörinyt ja pyörittänyt täydellä höyryllä koko perheetä ja se on vaatinut veronsa. Suoraan sanottuna tämän marraskuun yksi pysyvimmistä olotiloista on ollut väsymys. Unta ei ole iltaisin tarvinnut houkutella ja aamuisin on tuntunut siltä, että vastahan nukahdin (ja meillä eivät lapset ole valvottaneet enää aikoihin). Jollakin tasolla väsymys on vallannut niin kokonaisvaltaisesti, että olo on ollut suurimman osan ajasta enemmän tai vähemmän tylsä. Ei kai siis mikään ihme, ettei mitään kirjoitettavaakaan ole oikein löytynyt.

Mummu ja tytöt askartelivat joulukortteja

 

Nauris kävi kylässä

Ja kuitenkin koko ajan tapahtuu. Tapahtuu niitä tavallisia, arkisia asioita, joista en ehkä tässä kuussa ole jaksanut iloita samalla tavalla kuin joskus muulloin, mutta jotka yhtä kaikki ovat olemassa. Iltaisella kauppareissulla huomasin, että alkavaan adventin ja joulun aikaan on aloitettu valmistautuminen monessa tuvassa. Eilen vielä pimeänä olleet ikkunat olivat tämän päivän aikana saaneet monin paikoin ylleen monenlaisia jouluvaloja ja koristeita. Itsekin sytyttelin pihalle tavallista enemmän kynttilöitä, adventtinviikonloppua juhlistamaan. 

Pakastimessa odottaa jäätelöä... ja sitä minä aion syödä tänään;)

Hyvää perjantai-iltaa!

Järjestys se olla pitää

Enpä olisi koskaan uskonut käyttäväni blogissani tuollaista otsikkoa.

Minua ei ole koskaan tunnettu minään varsinaisena järjestyksen ihmisenä,

mutta nyt tuo otsikko on aivan paikallaan, koska meille saapui viikonlopun aikana aavistus järjestystä lisää ja siitä olen kovasti iloinen:D

Kesällä kirjoittelin remontista, jota teimme talon yhteydessä olevaan "autotalliin". 

Remontti on valmistunut ja Nanna ja Emmy nauttivat elämästään uudessa huoneessaan. 

Jokainen voi varmasti kuvitella mielessään miltä pienten tyttöjen huone näyttää 

tai ainakin mitä se sisältää: pieniä osia ja paljon!

Legot, barbit ja niiden vaatteet+kengät, pehmolelut, My little ponyt, värikynät, kirjat, nuket ja niiden vaatteet, leikkiruuat ja astiat yms. yms. yms. Joka puolella oli koreja ja laatikoita, joilla tätä kaaosta yritettiin edes jollakin tasolla hallita. Mutta emme me siinä kovin hyvin onnistuneet.

Lauantaina ajelimme Savon tätin luo ja teimme täsmäiskun erääseen ruotsalaiseen huonekaluputiikkiin... Ja nyt järjestys on sitten vain itsestämme kiinni. Ainakin hetken aikaa kaikki on siistiä ja pikkuosatkin ovat omissa lokeroissaan. Tottakai tämä on vain hetkellinen tilanne, mutta minä aion nauttia siitä niin kauan kuin se kestää. Ihan kuin omat ajatuksetkin kulkisivat jotenkin paremmin, kun se laatikkokaaos on hetkellisesti selätetty.

Muutenkin oli kivaa viettää viikonloppua vähän eri ympyröissä. Koska emme päässeet vesirokon vuoksi koko perhe matkaan, niin houkuttelimme mummun ja pappan mukaan ja hyppäsimme Kasperin kanssa takapenkille. Mummu oli virkannut tuliaisiksi pari tyynynpäällistä, jotka toivat mukavasti jo jouluista tunnelmaa Savon tätin olohuoneeseen.

Ja oma joulunodotus on myös pykälää lähempänä, sillä viikonloppuna sain oman joulukalenterin:

Suunnittelin jo vuosi sitten hankkivani itselleni Party Liten kynttiläjoulukalenterin, mutta silloin se jäi suunnittelun asteelle. Nyt se on minun:)

Ja jälleen kerran huomaan tulevani onnelliseksi tavarasta. Minusta on tulossa vallan mahdoton materialisti... Toivottavasti ei. Nyt kun on tuettu "älä ruoki lamaa"-kampanjaa oikein kunnolla, on aika elää siivosti taas jonkun aikaa.

Hyvää tätä viikkoa!

Vettä ja vesirokkoa

Viikko vierii kuin vesi purossa eli tällä hetkellä todella nopeasti.

 Viime päivien sateet ovat nostaneet puron vedenpinnan ihan kunnon tulvakorkeudelle, joten maisema muistuttaa välillä enemmän huhtikuuta mitä marraskuuta. Nyt näyttäisi siltä, että ilma ainakin joksikin aikaa kylmenee ja päivällä satanut millin vahvuinen lumikerros teki aamun niin hämärästä maisemasta heti paljon "talvisemman" tai valoisamman ainakin. Jatkuva hämärä kuuluu marraskuuhun, eikä minua haitaa, mutta kevyt lumipeite saa kaiken näyttämään niin mukavan jouluiselta ja lyhdyt loistavat nätisti vähän vaaleampaa maisemaa vasten.

 Puron varren viikko vierii eteenpäin totuttuja kuvioita. Vesirokko rantautui meille kuun vaihteessa ensimmäisen kerran ja tällä hetkellä meiltä löytyy kaksi "rokkolaista". Eihän se sairastaminen mukavaa ole, mutta tässä sairastamisessa on se hyvä puoli, ettei sama tauti iske uudestaan. Siksipä toivon, että tauti kävisi kaikki lapset läpi kerralla. Katsotaan, toteutuuko toive...yhtä uupuu...

Mukavaa viikon jatkoa jokaiselle täällä vierailevalle!

Sähkökatkoksen kourissa

Olemme eläneet mielenkiintoisia aikoja. Tiistaina iltapäivällä alkoi lumi- ja räntäsade. Taivaalta satoi valkoisia "tiskiluutuja" ja maisema oli nopeasti erittäin talvinen. Lumisade jatkui ja märkä lumi painoi puita. Eikä tarvitse olla suuri ennustaja arvatakseen miten siinä kävi... Tiistaina illalla vähän ennen kahdeksaa napsahtivat sähköt pois ja poissa ne pysyivätkin. Ei muuta kuin kynttilät palamaan ja kaapista kaivettiin esiin otsalamput, taskulamput ja kaikki muutkin ei-verkkovirralla-toimivat valaisimet. 

 

Yksi puu kaatui pihalla

Menimme nukkumaan ja hetken torkuttuani havahduin siihen muistikuvaan, että jääkaappi on täynnä maitopurkkeja. Ei muutakuin latomaan ne terassille kylmään ja takaisin sänkyyn. Heräsimme pimeään keskiviikkoaamuun: ei sähkövirran hitustakaan missään. Koulusta tuli viesti, että kylmään ja sähköttömään kouluun ei oppilaiden tarvitse tulla. Tuikkasin leivinuuniin tulet, sillä viileys sisällä oli jo selvästi havaittavissa. Pakkanen mahdollisti sen, että tyhjensin pakastimet pihalle. Koululaiset olivat innoissaan yllättäen tulleesta vapaapäivästä, vaikkakin ekaluokkalainen huolehti siitä, miten käy kesken olevan isänpäiväkortin, jos sähköt pysyvät poissa pitempäänkin. Sähköt pysyivät poissa koko päivän ja yöksi oli luvattu kahtakymmentä astetta pakkasta... Me päätimme mennä siitä mistä aita on matalin ja evakuoimme itsemme jo päivällä mummulaan, jossa aggregaatti jauhoi traktorin perässä sähköä tauotta (velipojan paras hankinta). Siitä olikin noin yhdeksän vuotta, kun olin edellisen kerran yötä lapsuudenkodissani. 

 

Tytöt valtasivat yhden huoneen

Torstaiaamu valkeni sähköttömänä, mutta kauniina. Pakkanen oli kuorruttanut maiseman todella kauniiksi ja nouseva aurinko kruunasi kaiken. Jotenkin en vain osannut nauttia maiseman kauneudesta, kun koko ajan oli mielessä huoli siitä, miten kauan sähkötöntä elämää vielä jatkuisi. Meillä ei siis ollut todellakaan mitään hätää, mutta jotenkin sitä oli koko ajan jonkinlaisessa "poikkeustilassa", kun mietti minkä verran kotona pitäisi lämmittää ja kuinka kaikki ne selviävät, joilla ei ole kotonaan mitään kunnon tulisijaa tai kuinka paljon sähkökatkos aiheuttaa huolta ja harmia maatiloilla, joilla ei ole aggregaattia. Koululaiset saivat toisen vapaapäivän ja huoli isänpäiväkortin kohtalosta yltyi. Päivä sujui kuitenkin mukavissa merkeissä, sillä päädyimme pulkkamäkeen oikein mukavalla porukalla. Mikäs sen hauskempaa kuin talvinen liikunta ja yhteinen päivittely sähköttömästä tilanteesta:) Ja niin vain kävi, että torstai-iltapäivällä ne sähköt sitten vihdoin ja viimein saatiin takaisin. 

43 tuntia sähkötöntä elämää. Toivon oppineeni läksyni. Arvostan ja kiitän sähköllisestä elämästä ja samalla olen huolissani siitä, miten tämä maa saadaan kyykylleen vain sillä, että napsaistaan sähköt poikki. Olen haaveillut hankkivani jossakin vaiheessa itselleni (minun mittapuullani) kalliin korun. Nyt minusta tuntuu, etten voi sitä tehdä. Korun hinnalla saisin ainakin puolet aggregaatista, ellen enemmänkin. Seuraavan sähkökatkon aikana kallis koru kaulalla ei lohduta eikä perhettä lämmitä.

Hyvää ja sähköllistä viikonloppua kaikille! Pitäkää huoli, että kotona on kynttilöitä ja taskulampuissa toimivat patterit.

Marraskuun ensimmäinen sunnuntai

Harmaa ja tihkusateinen maisema saatteli minua iltakävelylle tänään. Päätin tehdä kävelylenkin, en mitään kuntolenkkiä. Hautausmaalla loistivat vielä monin paikoin kynttilät ja niiden valo näytti lämpimältä ja kauniilta.

Tämän pyhäinpäiväviikonlopun aikana monet ovat jakaneet facebookissa Kirkko Suomessa-sivustolla julkaistun ajatuksen niistä tunteista ja tunnelmista, joita varmasti monen kynttilän sytyttäjän mielissä on liikkunut hautausmaalla kulkiessa tai miksei ihan kotonakin kynttilöitä ja pihalyhtyjä sytytellessä: kaipaus, kiitos, suru ja toivo.

Kuva lauantailta

 Pyhäinpäivä. Jälleen sytytän neljä kynttilää.

Yhden heille, jotka otettiin pois liian varhain.

Toisen heille, jotka pääsivät pois vanhoina ja väsyneinä.

Kolmannen meille, jotka jäimme tänne kaipaamaan.

Neljännen toivolle: Taivaassa tavataan.

(tekijä tuntematon)

Lahja anopilta

Haikeista runonsäkeistä huolimatta Puron varren pyhäinpäivä on sujunut iloisissa tunnelmissa. Mummu, tuta, alikersanttitäti ja Nauris-kissa jakoivat kanssamme mukavan viikonlopun. Joululehtiä selaan yhä tihentyvää vauhtia ja Samuli Edelmanin joululevy on kuunneltu läpi monta kertaa. Jos joku miettii joululevykokoelmansa kartuttamista, niin voin lämpimästi suositella tuota levyä: kaunista, rauhallista ja jotenkin voimaannuttavaa musiikkia. Mukana on vanhoja tuttuja, mutta myös minulle ihan uusiakin joululauluja. Levy ei ole siis mikään tämän syksyn uutuus, mutta minulle uusi löytö lähikaupungin Prisman levyhyllystä sopivan edulliseen hintaan (eikä tämä sitten ole mikään maksettu mainos. Niin pitkälle en bloggailussa ole päässyt, että minua pyydettäisiin mainostamaan jotakin tavaraa ja siitä maksettaisiin...).

Löydä Nauris;)

Nyt jatkuu pyhäillan vietto. 

Huomenna uusi viikko entisin kujein.

Hyvää pyhäinpäivää

Viikkoon on taas mahtunut arkista aherrusta höystettynä vesirokolla. 

Saas nähdä saavatko kaikki lapset sairastaa rokon ensi kuun aikana. 

Oikeastaan toivon, että saisivat. 

Nyt talon täyttää innostunut odotus, 

sillä parin tunnin sisällä ovesta pitäisi astua 

kaukaisemman mummulan väkeä 

ja iskä kurvaa töistä tullessaan aseman kautta

 ja nappaa kyytiin alikersanttitätin ja Nauriksen:) 

Emme ehkä varsinaisesti hil-jen-ny pyhäinpäivän viettoon, 

mutta vietämme sitä kuitenkin. 

Halloweenista emme ole Puron varresa innostuneita.

Levollista pyhäinpäiväviikonloppua kaikille!

Kuvissa Emmyn koulussa tekemä enkeli 

ja alakuvassa Nannan kerhoenkeli.

Enkelit ovat olleet koristamassa keittiötä jo mikkelinpäivästä lähtien, 

mutta sopivat hyvin tämänkin viikonlopun aiheeseen.

Päivän ylimääräinen tunti

Tänään on aikaa ollut tunti enemmän kuin tavallisesti. Minusta on aina ollut mukavaa herätä talviaikaan siirtymisen jälkeisenä sunnuntaiaamuna, koska silloin takuuvarmasti herää aikaisin. Vaikka aamusella tihuutti sadetta, päätin käyttää "ylimääräisen tunnin" siihen, että lähdin käymään kävelylenkillä. Aamuhämärissä ja vielä pyhäaamuna tehty kävelylenkki on siinäkin mielessä mukava, että saa takuuvarmasti kävellä omassa rauhassaan. Tykkään myös katsella talojen pihoilla palavia lyhtyjä ja loppuvuotta kohti ne vain lisääntyvät. Sade ei ollut kylmää, ainoastaan syksyistä. Ajatukset seilasivat menneen ja tulevan välillä ja hetkittäin huomasin käveleväni niin, etten edes ajatellut mitään. Rentouttavaa.

 Syysloman viimeiseen päivään on kuulunut pyhäkoulua niin lapsilla kuin äidilläkin. Iltapäivällä sain "ekstempore"-idean ja lähdin pyörähtämään lähikaupungin kirpparilla, yksin itseni kanssa, koska tuleva viikko tietää taas sitä, että niitä rauhallisia hetkiä yksikseen ei juurikaan ole tiedossa. Ja en vain voi sille mitään, että minä tarvitsen aina välillä niitä pieniä hetkiä itsekseni. No, en tiedä oliko siellä kirpparilla kovinkaan rauhallista, sillä joka paikka kuhisi väkeä. Toisaalta, syksyinen ja harmaa sää on mitä parhain syy pieneen shoppailuun, joten ei mikään ihme, että väkeä oli liikkeelä. 

Ja en minäkään aivan tyhjin käsin kotiin lähtenyt.

Nellylle löysin kahdet kengät, joihin neitokainen mieltyi välittömästi.

 Näillä sopii joulun ajan juhlissa ja muutenkin pikku jaloilla tepsutella (salama tekee tepposet, kengät eivät ole oikeasti kuluneet ollenkaan). Toiset kengät olivat mallia "talviset hienostelukengät". Käyttökertoja niille tuskin kovin montaa tulee, mutta muutaman euron hinnalla oli mukavaa ostaa jotakin omaa tuolle nuorimmaiselle, 

joka niin kovin usein (=jatkuvasti) saa kulkea siskoilta perityissä vaatteissa ja kengissä.

Ja mitä silmäni näkivätkään eräässä myyntipöydässä: 

vanhoja joululehtiä muutaman kymmenen sentin kappalehintaan!!

 Lienee turhaa edes mainita, että ostin kaikki ne, 

joita minulla ei vielä ollut:)

Joskus materia tekee onnelliseksi. Tänään oli sellainen päivä.

Hyvää pyhäiltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

Syysloman sillisalaatti

Kohta on syysloma viikko mennyt, nopeasti niin kuin olettaa saattaa. Kuten alkuviikosta kirjoittelinkin, meillä ei ole ollut mitään kovin ihmeellisiä suunnitelmia tämän viikon varalle. Ja kun ei liikoja suunnittele, niin silloin mennään ruuanlaittoperiaatetta "mitä kaapista löytyy" käyttäen. Tuloksena on aika mukava sillisalaatti pieniä tapahtumia ja asioita viikon varrelta. Loputtomien kotitöiden lista on ehkä vähäsen lyhentynyt viikon aikana, keskiviikkona vietimme oikein loma lomaa ja pulikoimme koko perheen (ja aika monen muun) kanssa kylpylän kuohuissa. Auton takapenkit olivat täynnä väsynyttä porukkaa ja osalla unet jatkuivat vielä kotonakin:

 Erityisen mukavaa on ollut, että nyt on ehtinyt touhuta sellaisiakin juttuja, joihin yleensä ei ole aikaa. Kasper opasti minua pleikkarin saloihin ja kuten kuvasta näkyy, harjoittelemista vaatii vielä. Rehellisesti sanottuna olin yllättynyt siitä, miten vaikeaa virtuaalisen traktorin ajaminen (ja sen tiellä pitäminen) voikaan olla.

 Ja koska jouluun on enää parisen kuukautta aikaa, on ollut kiva uppotua uuteen "Kaikkien aikojen joulu"-lehteen. Minulla on yleensä tapana tilata vuosittain joku joululehti itselleni ja tässä oli tämän vuoden tilaus. Taattua laatua, kauniita kuvia ja joulun tunnelmaa. Muutenkin olen kaivanut aikaisempien vuosien joululehtiä esille ja selaillut niitä. Minulle joululehtien ja -blogien lukeminen on erittäin mieluista puuhaa syksyisin. Suurin osa lehtien tarjoamista ideoista ja vinkeistä jää lehtien sivuille ilman toteutukseen pääsyä. Minä nautiskelen muiden kauniista kodeista, ruokaohjeista ja tunnelmasta. Kauppareissulla huomasin jo toisenkin joululehden ilmestyneen, mutta sen jätin kuitenkin hyllyyn... ainakin toistaiseksi:)

Syksyn ensimmäinen riisipuurokin tuli keitettyä tänään. Paras kiitos tuli Emmyltä ja Nannalta, jotka olivat pihalla tekemässä räntälumesta lumilinnaa ja tulivat läpimärkinä sisälle. Ovelta kuului: "Täällä tuoksuu ihan joululta":) 

Vaikka kyllä meillä keitetään riisipuuroa muulloinkin kuin jouluna. Se on hyvää ja siitä tykkäävät kaikki, joten se ei ole mikään varsinainen jouluruoka Puron varresa. Mutta jokin siinä tuoksussa saa ajatukset kuitenkin jouluun suuntaamaan.

 Että tämmöinen sillisalaattisyysloma meillä. Ja eihän tämä ole vielä edes lopussa. Nyt lähden sytyttelemään tulet muutamaan lyhtyyn tuonne ulkona lotisevaan vesisateeseen, sitten toiset tulet saunan kiukaan alle ja lauantai-ilta alkakoon.