sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Kevättulvan aikaan




Eletään sitä aikaa keväästä, kun ojat, purot ja joet täyttyvät yli äyräittensä. Pohjanmaan eri puolilla on totuttu siihen, että keväisin ei vedelle mikään oma uoma riitä, vaan se nousee ja leviää paikoin suurellekin alalle peltoja, pihoja ja rantoja. Veden voima on valtava ja sen mukaan lähtevät syksyllä paikoilleen unohtuneet laiturit, liian lähelle rantaviivaa vedetyt veneet ja välillä jopa rantojen pikkupuutkin. 

Tulvat eivät ole joka vuosi samanlaisia. Tässä on mennyt monta vuotta hyvin pienillä tulvillla: vesi nousee hetkeksi normaaliin keväisiin korkeuksiin laskeakseen siitä pian . Joskus sateisina kesinä meidän pihapurossamme on ollut enemmän vettä kuin "virallisena" tulvan aikana.

Tämä kevät näyttää tulvien suhteen poikkeavan viime vuosista eli nyt niitä tulvia on tiedossa. Me seuraamme tietenkin mielenkiinnolla oman pikku puromme kevätliikkeitä ja vesi on siinäkin  noussut pihan puolelle. Talo on sen verran korkealle, että sen kastumista ei ole koskaan tarvinnut pelätä. Lähellä virtaava joki on saanut jääpadon tähän aika lähelle ja rannoilla näkyy suuria ja paksuja jäälohkareita.

Omalla tavallaan kevättulvat ovat hienoa katseltavaa. Minun on tietysti hyvä näin sanoa, koska oma omaisuus ei ole vaarassa kastua. Arvelisin, että mielipide tulvista ei olisi yhtä ihastunut, jos joutuisin elämään päiväkausia tulvan saartamana tai kesä menisi tulvan kastelemaa taloa remontoidessa. Sellaista ei toivoisi kenellekään.

Ja tokihan tähän väliin pitää laittaa joka keväiset rapakuvat. Lupasin maaliskuussa, etten aio valittaa rapakosta, koska se tietää kuitenkin kevättä ja kesää. Tyydynpä siis vain toteamaan, että tämän näköisiä tyttöjä (tai heidän kenkiään) löytyi pihalta yhtenä iltana:


"Siellä on ikäänkuin vähän jotakin rapakon tapaista", tuumasi tokaluokkalainen kengät nilkkoja myöten kurassa.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Talvesta kevääseen





Viikonloppu oli itselleni eräälainen vedenjakaja kahden vuodenajan välillä. Ainakin ajatuksen tasolla. Kevät toki on tehnyt (onneksi) tuloaan jo jonkin aikaa ja lumet sulavat täyttä vauhtia, mutta moninpaikoin maisema on ollut edelleen talvinen ja oma mieli sitä kautta myös. Olimme viikonloppuna oman lippukuntamme leirillä ja nyt, uuden viikon alettua, huomasin että tuon leirin myötä vahva tunne keväästä tuli jäädäkseen.

Leiriä ei ollut sen kummemmin nimetty talvi- tai kevätleiriksi, mutta ohjelma oli vielä varsin talvista. Vuoden ensimmäisen puoliskon (ja mahdollisesti koko tämän vuoden) viimeiset hiihdot hiihdin sudenpentujen eli pienimpien partiolaisten kanssa lauantaiaamuna. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta huikaisevan kirkkaasti. Yöllä oli ollut pientä pakkasta, joka teki suolla hiihtämisestä hienon elämyksen: hanki kantoi ja suksi luisti. Sen verran lämpimästi aurinko säteitään levitti, että lähdimme hiihtämään heti aamusella. Iltapäivällä hanki ei enää olisi kantanut edes kevyimpiä meistä. Eipä olisi enää tämän lopputalven hiihtorupeamaa hienommin voinut päättää. Sunnuntaina kotiin päästyä oli  mukava kantaa sukset varastoon odottamaan uusia lumia ja latuja.

Liekö hyvillä hiihtokeleillä ollut vaikutuksensa siihen, että leiri luisti ylipäätään oikein mukavasti. Asiat rullasivat kivasti eteenpäin, mistään ei tarvinnut vääntää tai jankata tarpeettomasti ja hyvä mieli säilyi kaikilla. Näin ainakin itse koin. Vaikkei leiri mikään lepoloma koskaan olekaan, niin tältä leiriltä jäi takataskuun enemmän voimia kuin mitä koin viikonlopun aikana kuluttaneeni. Tästä on hyvä antaa kevään edetä.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

Huhtikuun sillisalaattia elämästä




Ilmeisesti on muutamia hetkiä vierähtänyt edellisestä blogikirjoituksesta, koska en aluksi meinannut muistaa bloggerin salasanaa ja naputtelin sen useaan otteeseen väärin. Otsikko kertonee olennaisen vuoden neljännen kuun alun tapahtumista. Sillisalaattia eli vähän kaikkea mahdollista sopivasti sekaisin.

Alkukuu on ollut elämän heittelyä kurkunpääntulehduksesta kuorolaulun kautta kevääseen. Piha on täynnä sohjoa ja petkele laulaa, kun saan tarttua joka keväiseen mielipuuhaani eli jään särkemiseen. Yhden sortin aktiivimalli tämäkin: kevät etenee, kun sitä edistää. Toistaiseksi lupaukseni siitä, etten valita rapakosta ja sotkusta, koska ne tarkoittavat edistyvää kevättä, on pitänyt. Olen lapsellisen iloinen jään alta vapautuvasta terassista, sulavasta lumesta ja lätäköistä. Talvi on ollut minun mielenlaadulleni tänä vuonna liian pitkä.

Jännitystä elämään on tuonut jälleen arvailu siitä, kuka tällä kertaa herää yöllä henki pihisten kurkunpääntulehduksen aiheuttamaan kohtaukseen. Larygniitiksikö sitä hienosti sanotaan? Ei ole kivaa se. Olen aivan tyytyväinen veronmaksaja, sillä niillä rahoilla on taas saatu hyvää palvelua ja apua aivan omalle pihalle, mutta valitettavasti verorahoilla ei voi ostaa mielenrauhaa, joka sanoisi minulle illalla, että nyt pää tyynyyn, yö menee hienosti. Yritän vakuutella itselleni, etteivät asiat murehtimalla parane, mutta minkäs teet. Kun on viettänyt muutaman yön lapsen kanssa pihalla kylmää kevätilmaa hengitellen, se ottaa aikansa, että illalla nukahtaa rauhaisaan uneen. Olkaa onnellisia te kaikki, jotka saatte unen missä ja milloin tahansa. Ehkä elämä on kuitenkin kohdellut minua sen verran silkkihansikkain, että revin stressin pienistä asioista, kun niitä isoja ei vielä ole.

Mutta onneksi on sitten niitä mukavia asioita, jotka antavat sopivasti uutta näkökulmaa ja ennen kaikkea uutta ajateltavaa. Huhtikuu on ollut tähän asti myös laulukuu. Olimme lauluporukkamme kanssa inspiroivalla kurssilla ja sitä antia tulemme tavalla tai toisella ammentamaan pitkin kevättä ja kesää omissa lauluissamme. Oli mukavaa haastaa itseään sopivasti epämukavuusalueelle ja kenties oppia jotakin uutta.

Että tämmöistä sillisalaattia. Jospa ehtisin loppukuusta kirjoitella enemmän, sillä tämäkin on se oma juttu, jota kaipaan silloin, kun siihen ei aikaa ole.

p.s. Ylempi kuva ei ole puron varresta vaan pääsiäisen reissulta serkkujen luo. Alempi ihan omalta terassilta.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Maaliskuu lyhyesti



Maaliskuu ehti vaihtua pääsiäisen lomassa huhtikuuksi ja on aika tuumailla lyhyesti, mitä maaliskuu piti muun muassa sisällään.

M - marjat
Sairastelujen lomassa jäin miettimään meidän perheen ruokailutottumuksia. Viime syksyn aikana söimme paljon marjoja ja olimme varsin terveenä. Kun pakastimen marjavarastot loppuvuodesta ehtyivät, en ollut niitä heti lisäämässä, vaan siirryimme sen jälkeen syömään enemmän hedelmiä. Nyt sairastamista on riittänyt. En tiedä voiko näitä kahta asiaa aivan näin suoraan yhdistää toisiinsa, mutta joka tapauksessa ostin ison satsin kotimaisia marjoja, joilla herkuttelemme taas. Ensi kesän tavoitteena on ostaa ja kerätä mahdolllisimman paljon erilaisia marjoja talven varalle pakkaseen. 

A - arki
Sitä riittää joka päivä. Parasta silloin, kun asiat ovat elämässä suunnilleen tasapainossa ja hommat sujuvat.

A - aamukahvi
Päivän aloittaja, käynnistäjä ja suunnanantaja. Mieluiten kuumana ja rauhassa juotuna. Aina maidon kanssa ilman sokeria.

L - lumi
Sitä on riittänyt maaliskuussa yllin kyllin. Piha alkaa olla jo aika täynnä. Ja mikäli säätietoja on ollut uskominen, niin tänäänkin sitä tulee jossainpäin Suomea varsin runsaasti. Me taidamme tämän päivän myräkältä välttyä, ehkä, toivottavasti.

I - illat
Kellojen kääntäminen kesäaikaan toi tullessaan valoissammat illat. Valoisammat illat toivat myös virtaa enemmän. Tuntuu, että ehtii ja jaksaa enemmän kuin talven pimeimpänä aikana.

S - sairastelu
Valitettavasti lähes koko maaliskuuta varjosti kaikenmaailman kulkutaudit. Väsyttävää, ärsyttävää ja lannistavaa. Toivottavasti huhtikuu on terveempi.

K - kevät
Vaikka lunta on vielä hurjan paljon, ilmassa tuoksuu kuitenkin jo kevät. Vietimme pari pääsiäisajan päivää lasten serkkujen luona Etelä-Pohjanmaalla ja siellä näkyi jo nurmikko kaikkein aurinkoisimmilla paikoilla. Tervetuloa kevät, sinua on odotettu!

U - ulkoilu
Hyvät ulkoilusäät ovat suosineet koko maaliskuun. Meidän sairastelut rajoittivat ainakin allekirjoittaneen ulkoiluja, mutta yritin senkin edestä patistella terveenä olevia raittiiseen ulkoilmaan.

U - uskallus
Rohkeus ja uskallus katsoa elämää ja maailmaa kohti sellaisina kuin ne ovat, on joskus aika pelottavaa. Se on kuitenkin ominaisuus, jota lapsilleni toivon ja itselleni myös.

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Korsi, joka kamelin selän taittaa



Me ihmiset olemme hassuja olentoja. Tekopyhyyksissämme ajattelemme usein, että se mitä me olemme ja teemme on normaalia ja jos joku toinen tekee asioita eri tavalla, meillä on joku ihmeen oikeus ajatella, että se eri tapa on jollakin tavalla väärä tai ainakin ihan kummallinen. Kiusalliseksi homman tekee se, että joskus joudumme peilin eteen ja silloin on pakon edessä myönnettävä, että taitaa niitä kummallisuuksia ja suoranaisia outouksia löytyä meidän omastakin elämästämme.

Yksi tällainen outous, mikä uskoakseni löytyy jokaisesta meistä, on tiettyjen tehtävien siirtäminen ja siirtäminen aina vain eteenpäin. Ja nämä siirrettävät hommat saattavat olla jotakin aivan pieniä juttuja, mutta jostakin syystä niiden aloittaminen tai loppuun saattaminen tuntuvat lähes ylitsepääsemättömiltä esteiltä. Pienestä asiasta kasvaa suhteettoman suuri, joka meinaa lähestulkoon näännyttää meidät. Ei liene tuulesta temmattu se sanonta korresta, joka taittoi kamelin selän.

Takavuosina minulla oli työkaveri, joka maksoi laskunsa aina myöhässä. Syy ei ollut siinä, etteikö hänen tilillään olisi ollut rahaa. Hän ei vain jostakin syystä saanut aikaiseksi kaivaa pankin avainlukulistaa esille ja ryhtyä naputtelemaan laskuja maksuun. Hän itse tiedosti tilanteen, muttei oikein osannut tehdä asialle mitään. Mieheni sukulainen, joka on tehnyt elämäntyönsä rakennusalalla, on avoimesti myöntänyt, että marjapensaiden tukikepit ovat hänen kompastuskivensä. Suoraan lainaten: "Kyllä minä talon rakennan, ei siinä mitään, mutta ne hiivatin marjapensaiden tukikepit, niitä minä en taho saada tehtyä vaikka mikä olisi." Oma luku sinänsä taitavat olla talot, joihin huonelistat saadaan paikoilleen lapsen rippijuhliin, kun talon rakennusvaiheessa rippilapsi oli vielä vaipoissa. Ja entäpä käsityöt, jotka on aloitettu suurella innolla, mutta joiden loppuunsaattaminen on vielä rahtusen vaiheessa? Itse ainakin tiedän, että eräässä laatikossa on ristipistotyyny, jonka tekemisen aloitin esikoisemme ollessa aivan vastasyntynyt. Esikoisemme täyttää kesällä 13 vuotta, haluaisikohan hän vielä Mikki Hiiren kuvalla varustellun koristetyynyn lahjaksi?

Näin pääsiäisen aikaan minulla on eräs homma, jonka suorittamista lykkään joka vuosi. Siihen ei ole mitään järjellistä selitystä, se vain sattuu olemaan se minun pääsiäisajan korteni. Tämä homma on pajunoksien hakeminen. Lähes poikkeuksetta pääsiäisviikolla koulusta tulee wilma-viesti, jossa pyydetään oppilaita tuomaan pajunoksia kouluun koristelua varten. Ja lähes poikkeuksetta tämä viesti saa minut huokailemaan ärtyneenä ja tuntemaan itseni maailman väsyneimmäksi, joka ei millään jaksaisi lähteä rämppimään yhtään minnekään pajunoksien perässä, kun olisi niin paljon kaikkea tähdellisempääkin tekemistä. Lykkään ja lykkään tätä hommaa, kunnes tulee se ilta, jolloin se on pakko tehdä. Varustan itseni ja lapset matkaan. Ja kuinkas sitten taas kävikään? Olihan se niin hirvittävän kamalaa kävellä kauniissa ilta-auringossa, jutella lasten kanssa kaikkea mahdollista ja napata muutama pajunoksa mukaansa. Aikaa tähän kaikkeen meni hurjat puoli tuntia. Ja nyt taas on vuosi aikaa seuraavaan huokailuun. Mikä on sinun kortesi?


Valoisaa pääsiäisen aikaa jokaiselle blogini lukijalle! Kuvan oikeassa laidassa muuten vilahtaa yksi niistä pajunoksista, jotka koululainen toi kotiin kauniisti koristeltuna.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Palmusunnuntaita, sairastelua, synttäreitä ja kesäaikaa




Maaliskuu ei ole ollut ollenkaan sellainen kuukausi kuin etukäteen toivoin tai suunnittelin. Harvoinpa ne asiat menevät niin kuin ajattelee, mutta tämän kuukauden tummat sävyt tulivat erinäköisistä sairasteluista, jotka ovat olleen riesana enemmän kuin tarpeeksi. Nyt taas olemme toiveikkaita siitä, että saisimme olla terveinä koko porukka. Hyvät yöunet tuntuvat ylellisyydeltä katkonaisten ja osin valvottujenkin öiden jälkeen. Samoin illat tuntuvat mukavan helpoilta, kun ketään ei tarvitse lääkitä ennen nukkumaanmenoa. On nimittäin kohtuu ärsyttävää oikaista itsensä illalla sohvalle ja kuvitella kaikkien olevan jo unessa ja sitten alkaa yskän poukutus, joka johtuu vain siitä, että on unohtanut antaa lääkettä ennen nukkumaan menoa.

Nannan kaverisynttäreiden myötä käänsimme lauantaina katseet kohti pääsiäistä ja kesäaikaa siitäkin huolimatta, että lauantaina saimme taas vaihteeksi uutta lunta senttikaupalla. Tänään aurinko on paistanut ja hanki kimaltanut. Mitenkään kovin suuresti siitä ei enää jaksa iloita, kun niin kovasti toivoisin jo lumien sulamista. Lupasinkin eilen, että en aio valittaa kurarapakoista ja muista kevään lieveilmiöistä sitten, kun ne viimeinkin tänne koittavat.

Kevätrapakot tietävät pyykinpesua, mutta pestään sitä meillä muutenkin. Tässä yhtenä päivänä olin kuulevinani pyykkikoneesta jotakin tavallisuudesta poikkeavaa kolinaa, mutta en sitten kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota, kun kone kuitenkin pyöri ihan normaalisti. Kun sitten ohjelman päätyttyä otin pyykkiä ulos, märkien lakanoiden mukana koneesta löytyi muutakin:


Meillä katsokaas pestään seinäpanelitkin.

Puhdasta hiljaista viikkoa kaikille!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Kohti pääsiäistä




Kun syksy alkaa hämärtyä, omat ajatukseni alkavat vääjäämättä liikkua jouluisten ajatusten ja fiilistelyn tiimoilla. Tuntuu jotenkin hyvin luonnolliselta sytyttää illalla kynttilöitä, selailla joululehtiä ja kuunnella joululauluja - jo paljon ennen joulukuuta. Mutta miten on sitten pääsiäisen laita? Pääsiäinen on kuitenkin kristillisen kirkon suurin juhla ja joulu tulee vasta pääsiäisen jälkeen, mutta ainakin kaupallisessa mielessä jouluun panostetaan paljon pääsiäistä enemmän. Näin taitaa olla myös aika usein yksilötasollakin.

Itse kuulun valitettavasti siihen joukkoon, joka herää pääsiäisen tuloon palmusunnuntaita edeltävänä päivänä. Kaivan muutamat pääsiäiskoristeet esille ja kylvämme lasten kanssa rairuohoa. Pääsiäispyhiksi kaikki on valmiina, mutta joka vuosi mietin, että olisi mukavaa, jos pääsiäisestä voisi nauttia pitempään. Kristillisen sanoman lisäksi pääsiäinen on samalla myös alkavan kevään ja vuoden valoisimman ajan alkamisen juhla, jota toki soisi juhlittavan pitempäänkin.

Tämä viikko näyttää Puron varresa menevän aika pitkälle sairastelun merkeissä. Pienin on jo parantunut, mutta kun samaa tahtia sairastuu väkeä toisesta päästä on odotettavissa, että tautijaksoa kestää vielä useamman tovin verran. Eilen oli päivällä hyvä hetki, kun lääkitys oli kohdillaan itse kullakin, niin hetken aikaa vaivasi jopa "mulla-ei-oo-mitään-tekemistä"-vaihe. Silloin kaivoin multapussin ja rairuohon siemenet esille ja tytöt saivat kylvää siemenet multaan. Tämä on ensimmäinen kerta ikinä, kun olemme näin hyvissä ajoin liikkeellä pääsiäisvalmistelujen suhteen. Nyt yritän hillitä siementen liikakastelua, sillä Nelly ilmoittautui vapaaehtoiseksi kastelijavastaavaksi ja olisi jo eilisillan aikana halunnut kastella kylvökset ainakin kolmesti.

Tämän päivän vastaavanlaisena "lääke vaikuttaa ja kaikki on hyvin"-vaiheen aikana isommat tytöt kaivoivat netistä esille slime-reseptin ja tekivät omatekoista limaa. Muotivillityset seuraavat toisiaan. Täytyy sanoa, että spinnerit olivat huomattavasti siistimpiä, mutta ehkä slime on sitten luovempaa. Tai mikä nyt sitten on luovaa. Kyllähän spinnereilläkin pystyi tekemään vaikka minkälaisia temppuja, kun ensin opetteli.

Että tämmöisiä juttuja sairastuvalla. Kohti pääsiäistä mennään ja todellakin toivotaan terveempää kevättä.