perjantai 19. tammikuuta 2018

Yksivuotias




Tänään vähän ennen puolta yötä täyttyy Puronvarren Eppu-vauvan ensimmäinen vuosi. Koska varsinaiset synttärijuhlat juhlittiin jo viime sunnuntaina, taitaa tästä päivästä tulla enemmän sellainen äidin fiilistely- ja muistelopäivä, koska synttärisankari itse ei vielä osaa pitää tätä päivää sen kummempana kuin muitakaan.

Ja aivan pakostakin ne ajatukset karkaavat vuoden takaisiin tapahtumiin. Tietenkin. Pari käynnistyspäivää tarvittiin ennen kuin meidän kuopus tähän maailmaan saatiin. Kuljeskelin sairaalan portaikoissa ja yritin saada hommaan edes vähän vauhtia, vaikka aikaisemmista käynnistyksistä tiesin, ettei portaita kulkemalla saavuta muuta kuin kipeät jalat. Niin kävi nytkin. Ärsyttävintä on pyytää kätilöltä kipulääkettä, ei suinkaan supistuksiin, vaan kipeisiin jalkoihin. Silloin vuosi sittenkin oli varsin talvista, iskämies oli silloinkin Turussa niin kuin oli eilenkin, mutta tänä vuonna iskä sai tulla rauhassa kotiin rautateitä pitkin. Vuosi sitten matka halki puolen Suomen taittui setämiehen kyydillä ja railakkaasta ylinopeudesta huolimatta kuva vastasyntyneestä tavoitti viisinkertaisen isän siinä vaiheessa, kun sairaalaan oli matkaa vielä tunnin verran. Minä olin kuulemma puhelimessa hokenut vain, että "meillä on aivan ihana vauva. Tämä on aivan ihana." jne. Itse en muista siitä puhelusta mitään, mutta sen kyllä muistan, että vauva tuntui ensihetkistä lähtien niin omalta ja ihanalta ja siltä minusta tuntuu edelleenkin.

Nopeasti tämä vauvavuosi  meni. Moni asia meni eri tavalla kuin muiden sisarusten kohdalla, mutta hyvä vuosi tämä on ollut. Jossakin vaiheessa mietin, miten muut sisarukset suhtautuvat meidän iltatähteen. Ikäeroa vanhempiin sisaruksiin on sen verran, ettei heistä varsinaisiksi leikkikavereiksi ole. Ensimmäisen viikon aikana nuorin sisko poti maailmantuskaa ja välillä suurtakin mustasukkaisuutta, mutta kun siitä selvittiin, ei ongelmia ole ollut. Sydäntä lämmittää seurata, miten he kaikki asettavat Epun tarpeet omiensa edelle. Kun pienin hermostuu, parhaiten hänet saa piristymään isompien sisarusten avulla. Kun koululaiset tulevat kotiin, ensimmäisenä kysytään, missä Eppu on. Ja lasten kaverit osaavat tulla meille tosi hiljaa, jos näkevät vaunut terassilla pihaan kurvatessaan.

Haikein mielin sanomme vauvavuodelle näkemiin. Samalla kurkotamme jo eteenpäin, odotamme ensimmäisiä askelia ja lisääntyvää puhetta. Eilen illalla iltapuuroa syödessämme Nanna sai melkein opetettua Epun sanomaan "nakki". Se onkin hyödyllinen sana heti "ääääääti" jälkeen:)

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Tammilasten synttäriviikonloppu



Meidän perheen kaksi nuorinta ovat syntyneet tammikuussa. Pakkaskelien lapsilla on ikäeroa viisi vuotta ja kuusi päivää. Nelly-neitokainen saavutti kuuden vuoden kunnioitettavan iän eilen lauantaina ja pikkuveli seuraa perässä ensimmäisellä täydellä vuodellaan ensi viikon perjantaina. Tämä viikonloppu olikin varattu kokonaan synttäreiden juhlimiseen, eilen Nellyn kavereiden kanssa ja tänään juhlittiin molempia sukulaisten ja kummien voimin. Kivat kaksi päivää, sillä meillä on ympärillä paljon mukavia ihmisiä.

Kuusi vuotta on mainio ikä, sen olen todennut ennenkin. Sitä on jo aika iso tekemään ja tajuamaan kaikenlaisia isojen lasten juttuja, mutta samalla on ihanan pieni tulemaan vaikka joka yö äitin ja isin keskelle nukkumaan. Kun on isompia sisaruksia perheessä, ei tuleva ensi elokuun eskarin aloitus tunnu yhtään oudolta vaan pikemminkin odotetulta etapilta koulutaipaleen alussa. Koulussa olevien sisarusten myötä Nelly tietää jo monta asiaa, jotka ovat odotettavissa eskarin alkaessa. Mutta ennen ensi syksyä on edessä vielä tämä yksi talvi ja kevät, jotka kuusivuotias saa viettää kotona ilman tiukkoja aikatauluja ja tavoitteita. Tässä kohdin tekisi melkein mieli toivoa, että kunpa tuo lapsukainen osaisi nyt nauttia täysin rinnoin siitä, ettei tarvitse huolehtia vielä mistään vaan saa olla ja elää pienen lapsen elämää. Koulun alettua on vähitellen opittava enemän ja enemmän huolehtimaan itsestään ja siinä samalla vähän muistakin. Ja vaikka koulussa pääsääntöisesti mukavaa onkin, niin kukapa meistä ei olisi joskus haikaillut lapsuuden huolettomien päivien perään.

Juhlaviikonlopun jälkeen koittaa taas arki ja maanantai. Synttärisankari tosin odottaa sitä innolla, sillä päiväkerhon kevätlukukausi starttaa myös huomenna. 

Talvista uutta viikkoa kaikille!

torstai 11. tammikuuta 2018

Arkijuttuja





Koululaisten osalta ensimmäinen kouluviikko tältä vuodelta ja kevätlukukaudelta on huomenna paketissa. Itsellenikin tämä vuoden toinen viikko tuntui jollakin tavalla ensimmäiseltä oikein kunnon arkiviikolta, sen verran paljon tuo koulu kuitenkin päiviin ja viikkoihin rytmiä ja sisältöä tuo.

Ja varsin arkistahan tässä onkin kaikki ollut. Joulukuusi riisuttiin koristeistaan ja se tuo minulle aina hetkellisesti aika surumielisen tunteen. Kuusi ehti kuitenkin koristaa olohuonetta yli kolme viikkoa ja toi sinne varsin värikästä ja valoisaa tunnelmaa. Vaikka tietynlainen selkeys onkin mukavaa, tunnelma kuusen riisujaisissa oli haikea. Vuodenvaihteen juhlakausi on lopullisesti ohitse ja nyt viimeistään on aika jatkaa matkaa uuden vuoden siivellä. Tosin aivan kokonaan juhlimista emme lopeta, sillä tammikuussa Puron varresa juhlitaan kaksia synttäreitä.

Arkiviikko toi tullessaan myös iskämiehen työreissut. Me elämme lasten kanssa täällä kotosalla ja iskämies tällä viikolla Savon ja Etelä-Pohjanmaan seutuvilla, välissä pikakeikka kotonakin. Kotikeikan aikana piti tietysti ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti ja pääsin irtautumaan illan potkukelkkalenkille tähtitaivaan alle (siitä todisteena tuo hieno, pikimusta kuva postauksen yläosassa). Pitkästä aikaa oli mielettömän hienon näköistä katsella pimeää taivasta ja tuhansia tähtiä. Kyllä kai tällaisia samanlaisia tähtiöitä oli viime talvenakin, mutta silloin olin niin hautautunut kotiin ja vauvakuplaan, ettei vain tullut lähdettyä ulos kovin myöhään.

Mutta onpas tähän viikkoon mahtunut jotain erikoistakin: meidän piano on viritetty! Jee ja juhuu! Enpäs sitä aikonutkaan kuin koko syksyn ajan. Joissakin asioissa olen toivottoman saamaton.

Nyt unten maille ja huomenna hammaslääkärin kautta kohti viikonlopun synttärijuhlien valmisteluja.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Serkkuviikonloppu


Yllä oleva kuva on yksi niistä kolmesta valokuvasta, jotka nappasin koko viikonlopun aikana. Kuten kuvasta arvata saattaa, meillä syötiin eilen tortilloja ja voi miten hyviä ne pitkästä aikaa olivat. Kun tekemistä on paljon ja väkeä talo täynnä, ei kuvaamiseen oikein jäänyt aikaa. Mutta monia mukavia muistoja ja muistikuvia jäi mielen muistikortille.

Tästä loppiaisesta tuli oikein hausta serkkujen viikonloppu, kun saimme serkkuperheen perjantaina kylään. Lunta on nyt joka paikka täynnä, joten pihalla riitti pelmuamista, vaikka keli ei mikään paras ollutkaan. Joulun jälkeen tehdyt lupaukset paremmasta ja terveellisemmästä elämästä unohdettiin nyt totaalisesta ja aikamoisten herkkujen ääressä olemme aikaamme viettäeet. Nam, nam! Tiskikone pyöri eilen viisi kertaa, joten keittiössä todella vietettiin aikaa.

Nyt talo tuntuu taas kovin hiljaiselta, kun vieraat lähtivät aamulla ajamaan kotiinsa. Kiitos serkkuperheelle mukavasta vierailusta! Pitkä ja mieluisa joululoma alkaa olla takanapäin. Itse annan täydet pisteet tälle mahtavan pitkälle joululomalle. Elokuussa koulu alkoi aikaisin, mutta sen ansiosta saimme nauttia melkein kolmen viikon joululomasta. Puolensa tässäkin, vaikka tiedän, että näin pitkä joululoma aiheuttaa ongelmia niissä perheissä, joissa molemmat vanhemmat tai perheen ainoa vanhempi on/ovat töissä. 

Nyt alkaa orientoituminen kevätlukukauteen. Edessä ovat työntäyteiset härkäviikot ennen kevättä. On talven aika.

torstai 4. tammikuuta 2018

Oi täysikuu



Vuodenvaihteessa taivaalla on komeillut rakettien lisäksi täysikuu. Paksu pilvikerros on välillä sen peittänyt, mutta jokaisesta pilven rakosesta tuo yötaivaan valotuikku on koittanut kurkistella.

Täysikuu on komeaa katseltavaa. Talvella se saa hangen kimaltelemaan miljoonien timanttien lailla, kesällä se kajastaa kauniisti yöttömän yön vaatimattomassa hämärässä ja syksyllä se luo mahtavan kontrastin mustan maan kanssa. Jokainen täysikuun hetki on erilainen, koska seuraavaa saadaan odottaa kuukauden verran ja sinä aikana vuodenajat ovat edenneet aina joko seuraavaan tai ainakin tulleet vahvemmaksi sitä, mitä ne ovat.

Täysikuu on komeutensa lisäksi myös hyvin vaikutusvaltainen yötaivaan asukki. Sen lisäksi, että se tekee maisemasta aivan omanlaisensa, se vaikuttaa monen ihmisen elämään. Ainakin täällä Puron varresa asuu aikamoinen kuuhullu joukko, jonka yöllistä elämää seuraamalla voi tehdä havaintoja kuun kulloisestakin koosta. 

Täydenkuun aikaan meillä nukkuu yksi sun toinen varsin huonosti. Itse en muista ainakaan nuorempana olleeni mikään kuuhulllu. Nukuin aina hyvin. Vasta omien lasten myötä olen saanut konkreettisesti kokea mitä tarkoittaa, kun täydenkuun aikana uni ei vain kertakaikkiaan tule. Kaikki lapset eivät valvo joka kuukausi, eivät todellakaan joka yö, eivätkä yhtä aikaa, mutta aivan varmasti täydenkuun aikaan meillä joku ja nykyisin jotkut, nukkuvat huonosti. Tavallisesti rauhallisesti nukkuva lapsi heräilee, ei saa unta, nukkuu levottomasti ja välilllä valvoo ilman mitään syytä. Takavuosina iskämies torkkui olohuoneen sohvalla samalla, kun täysin hereillä oleva lapsi katsoi Puuha Peteä dvd:ltä kahden aikaan aamuyöllä ja ikkunan takana mollotti kuu-ukko lievästi vahingoniloisena. En tiedä voiko kuuhulluus tarttua, mutta nykyään heräilen itsekin, vaikka muut nukkuisivat. Uskomaton voima pienellä taivaankappaleella.

Liekö sitten vuodenvaihteella vaikutusta, mutta tämä tammikuun täysikuu on ollut tavattoman valvottava. Niin hieno kuin se on ollutkin, olen iloinen että kuu alkaa nyt pienentyä. Jospa sen myötä yöllinen liikenne kamarista toiseen alkaisi pikku hiljaa asettua.

tiistai 2. tammikuuta 2018

10 vuotta puronvartelaisina


Joulun välipäivien tuoksinnassa meni vähän kuin huomaamatta ohitse eräs virstanpylväs, joka kuitenkin on merkittävä osa meidän perheen elämää. Välipäivinä tuli nimittäin kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun muutimme Puron varteen. Kymmenen vuotta sitten vietimme joulunpyhät Kolmen maakunnan mummulassa ja arjen koittaessa välipäivinä alkoi armoton muutto. Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta keli oli hyvin liukas. Oli suorastaan ihme, ettei kukaan kaatunut ja loukannut itseään. Kymmenen vuotta sitten jouluna ei ollut yhtään lunta, mutta liukasta oli tosiaan sitten senkin edestä. Saimme paljon apua muuttoon ja tämän avun vuoksi kaikki sujuikin varsin jouhevasti. Itse olin silloin kiinni kaksi ja puolivuotiaan Kasperin ja vain 5 kk:n ikäisen Emmyn kanssa, joten kovin suurta panosta en varsinaiseen muuttoon voinut antaa. Lähinnä kai yritimme pysyä poissa jaloista. Paikalle saapui kuitenkin tehotiimi sukulaisia ja huis vain, tavarat olivat vaihtaneet osoitetta sen verrran rivakkaan tahtiin, että pääsimme nukkumaan uuteen kotiimme päivää oletettua aikaisemmin.

Tämä Puron varren talo, johon muutimme, ei ollut muuttohetkellä uusi ja nyt se on vielä kymmenen vuotta vanhempi. Se oli kuitenkin siinä kunnossa, että pääsimme muuttamaan heti kaupanteon jälkeen, emmekä siinä vaiheessa ryhtyneet mihinkään isompiin remontteihin. Näin jälkikäteen olemme miettineet, olisiko ollut kuitenkin viisaampaa ottaa kerralla isompi asuntolaina ja tehdä ennen muuttoa jonkinlaista remonttia. Oma ratkaisumme oli muuttaa heti ja remonttia olemme tehneet huone kerrallaan oikeastaan kaikkien näiden vuosien ajan. Puolensa kummassakin vaihtoehdossa. Tässä meidän valinnassa olemme suostuneet siihen, että elämme koko ajan tilanteessa, jossa joku nurkka kaipaisi kipeästi korjausta. Emme kuitenkaan elä jatkuvan remontin keskellä. Siitä kiitos kuuluu Puron varren iskämiehelle, jonka luonteelle ei kuulu sietää keskeneräisiä asioita (ei ainakaan remontti- ja rakennusasioissa). Perhekoko on muuton jälkeen lähes kaksinkertaistunut ja melkein näihin päiviin saakka olemme jossakin takaraivon takaosan syövereissä pitäneet pinnalla ajatusta yläkerran rakentamisesta. Siinä on nimittäin kotimme suurin puute (ainakin allekirjoitaneen mielestä): asumme kaikki yhdessä tasossa. Se haave on kuitenkin nyt lopullisesti kuopattu. Päätös perustui kylmään järkeen. Kun kerran yläkertaan ei ole nyt mahdollisuuksia, niin turha sitä on sitten myöhemminkään rakentaa. Keskitymme elämään ja olemaan siihen malliin, että mahdumme tänne yhteen kerrokseen. Tavaramäärä täytyy pitää kohtuullisena (öhöm...eipä siitä tämän enempää...) ja se on hyväksyttävä, ettei jokainen lapsi voi saada omaa huonetta, vaan samaan kamariin on mahduttava useampi.

Kylläpä se tämä tontti Puron varresa on kymmenen vuoden aikana tutuksi tullut ja kodilta tuntunut. Eniten muutosta on kokenut piha-alue, jossa on jäljellä aika vähän siitä miltä täällä kymmenen vuotta sitten välipäivinä näytti. Monenlaisia suunitelmia on edelleenkin, joten tuskin tämä pihanäkymä tulee säilymään seuraavaa kymmentä vuotta:) Mutta sitä vastaan minulla ei ole mitään, että asuisimme edelleen tällä paikalla myös vuonna 2028. Ei tuota elämänkulkua tietenkään voi ennustaa, mutta hyvä täällä on kotoelämää elellä, Puron varresa:) 

maanantai 1. tammikuuta 2018

Uudenvuoden suunnitelmia



Kaikenlaiset uudenvuodenlupaukset ja muut hyvät ja erinomaiset päätökset paremmasta, terveellisemmästä, fiksummasta ja ainakin entistä tavoitteellisemmasta elämästä kuulunevat vuoden vaihteeseen. En usko, että meistä löytyy kovinkaan montaa, joka ei olisi ikinä tehnyt vuoden vaihtuessa lupausta liikunnan lisäämisestä, painon pudottamisesta tai jostakin muusta terveelliseen elämäntapaan liittyvästä asiasta. Ja mikäpäs siinä, hyviä nuo lupaukset ovat ja olisivat vielä parempia, jos niiden mukaan elettäisiin vielä vaikkapa maaliskuun 17. päivänä puhumattakaan siitä, että ne todella pidettäisiin koko vuoden ajan. Minä en ainakaan ole koskaan ollut mikään mestari uudenvuodenlupausten pitämisessä ja siitä johtunee, etten niitä mitenkään hanakasti ole ollut tekemässäkään.

Mutta vaikkei mitään virallisia ja sitovia lupauksia tekisikään uutta vuotta silmällä pitäen, niin jonkinasteinen haaveilu tai jopa suunnittelu tulevaa vuotta varten on ihan mukavaa. Niinpä ajattelin tehdä itselleni pienen haavelistan vuodelle 2018 ja sitten loppuvuodesta katson miten kävi. Vuosi on tosin niin pitkä aika, että suunnitelmat ja haaveet saattavat muuttua moneenkin kertaan. Ehkä kesällä on syytä pitää jonkinlainen puolivuotiskatsaus uudenvuodenhaaveisiin.

Suunnitelmia ja haaveita on toki monen tasoisia. Päällimmäisinä mielessä ovat oma ja läheisten terveys, jaksaminen ja yleinen onnellisuus. Jos nämä kolme ovat suunnilleen reilassa, ei loppupeleissä muulla ole juurikaan mitään merkitystä. Näitten oikeasti tärkeiden asioiden lisäksi on sitten niitä muita, pienempiä asioita, joita kuitenkin on kiva miettiä ja haaveilla.

Tänä vuonna 2018 minä toivoisin, että...

* perheemme saisi hankituksi isomman auton
* löytäisin liikkumiselle luontevan paikan omaan arkeeni
* lauluporukkamme kehittyisi ja löytäisimme juuri meille sopivia kappaleita ja sovituksia
* tekisimme perheen kanssa enemmän pieniä reissuja 
* arki rullaisi mahdollisimman sujuvasti

Katsotaan kuinka käy. Voihan olla, että kesällä ajatukset ovat jo tyystin toisenlaisissa suunnitelmissa.